19.7.2012

Kouluaikojen esitelmä

Kaivoin tämän jostain. Pointtina se, että lukekaa Aasintamma, ja naurakaa teini-ikäisen minun kirjoituksille.
Kirjoitus- ja asiavirheistä ei ole tietoa, kopsasin tämän suoraan, enkä jaksa korjailla.




"Romaaniesitelmä, tehtävä C.

Nick Cave – Kun aasintamma näki herran enkelin.
Orig.: And the ass saw the angel


Teos eroaa hyvin paljon ns. normaalikerrontaa sisällään pitävistä romaaneista. Sävy on synkeä ja suora, sekoitus raamatullista kerrontaa ja puhekieltä, jonka vuoksi kirjan varsinaisen sanoman sisäistäminen vaatiikin melko paljon syvempää keskittymistä sekä omavaraista pohdintaa.
Tämän esikoisromaaninsa kirjoittaja, Nick Cave on tunnettu sävellyksistään ja sanoituksistaan musiikin saralla, post-punkin ja vaihtelevatyylisen rock-sävytteisen musiikin artistina, jonka vuoksi tämä onkin saanut usutettua loistavasti romaanin muotoon moninaiset sanoituksensa tuttuna musiikistaan, joka johtaa siihen että on kuin kuuntelisi hänen albumiaan kirjaa lukiessa. Kenties vaikea ilmentää miten tämä käytännössä on mahdollista, mutta mikäpä olisi hienompaa kuin kirjan kulku laulujen tavoin. Se elävöittää koko tekstiä omalaatuisella tavalla, tehden siitä jopa vastustamattoman.

En usko että kukaan, joka ei ole Caven musiikkiin sen suuremmin tutustunut, saa kirjasta läheskään niin paljoa irti, sillä niin läheiseltä tuntuvan kerrontatavan voi saavuttaa vain, mikäli kirjoittajan tyyli lähestyä tämän sanojen lukijaa on ennalta jo niin tuttu ja henkilökohtaisella tasolla todella rakas.
Voisin jopa uskoa, että kirja tuntuisi suorastaan surkealta ja totaalisen epäloogiselta jollekulle, joka ei kyseiseen kirjailijaan ole tutustunut, tämän vuoksi lukijakunnan suppeus ei ihmetytä.
Kaikesta huolimatta teoksen todellinen sisäistäminen vaatii niin avoimuutta kirjallisuutta kohtaan kuin pitkäjännitteisyyttäkin, muutaman sivun jälkeen tuomitsevat ja lopullisen mielipiteensä muodostavat heittäisivät siis tämän teoksen oitis roskakoriin, luulisin. Tietenkin jokainen käsittää kirjallisuutta eri tavoin, ja jokainen muodostaa aivan omanlaisensa suhteen lukuelämyksiään kohtaan. Toisille kirjojen lukeminen on vain läpi kahlaamista, toisille taasen suurempikin elämys.

On kirjoja joita pystyy lukemaan liiemmin ajattelematta itse, helposti ja täysin kirjailijan yksityiskohtaisella johtamisella, sekä kirjoja joiden tekijät eivät anna armoa lukijan mielikuvituksen puutteen edessä. Aasintamma kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan.
Paikoin tämän teoksen lukeminen tekee jopa kipeää. Tällaiset asiat tekevätkin koko kirjallisuuteen tutustumisesta sairaalloisen kiehtovaa, eikä moninaisten tunteiden herättäviä kirjoja tahdokaan lainkaan lakata etsimästä.
Nick Caven musiikin sanoitusten ollessa katkeria, vihaisia, rakastavia, yllättäviä ja paikoin myös hävyttömiä, voi päätellä että tämä kaikki on siirtynyt myös itse kirjaan, joka kaikessa ristiriitaisuudessaan tappelee ahkerasti nykyajan katoavaa kerronnallisuutta vastaan.
Ei läheskään koko ajan, mutta aika-ajoin kirja on kuin laulu, runo, kuva tai jopa kertova ihminen, lähes elävältä tuntuva asia. Muuta ei siis tarvitse kuin syventyä itse hiljaa kuuntelemaan ja katsomaan. Melko vaikeaa monille, sanoisin. Monet ihmiset tuntuvat odottavan välitöntä ja mielen räjäyttävää tekstiä heti ja välittömästi, unohtaen kuitenkin olevansa myös itse vastuussa koko kirjan kehittymisestä kokonaiseksi.
Saattaa olla, että koen kirjan turhan läheiseksi vain koska se kertoo tietyllä tavalla, lähes välittämättä edes mistä. Vain tavalla on väliä, vai onko.
Kenties kokonaisuus astuu tässä kohdassa mukaan.

Raamatullisen kirjasta tekevät sen käsitteet, kieli ja raskaus. Yllättävää onkin, että yleensä sanon tällaisille teoksille heti ei. Raamatulliset asiat eivät kolahda omaan elämääni lainkaan muita fiktiivisiä eepoksia suuremmin. Tämän kirjan kohdalla asia ei kuitenkaan häirinnyt lainkaan, se jopa sopi kokonaiskuvaan ja luomaan entistä persoonallisemman ilmeen.
Jos kirjailija käyttää tekstissään jotakin epämieluisaa, mutta saa sen uppoamaan huomaamattomasti joukkoon lukijan kannalta, on tällainen tekijä minusta kerrassaan loistava.
En oikein osaa kuvailla sitä kuinka ristiriitaisia tuntemuksia ja näkemyksiä kirja herättää – ja esittää, tästä kaikesta koostuva rosoinen ilme tuo itsensä pinnalle salakavalan suurella voimalla, sellaisella joka lykkää lukijan reunan yli ilman että tämä edes tajuaa sitä viimeisen sivun käännettyään.
Kaikessa outoudessaan, ”Kun aasintamma näki herran enkelin”, on kuitenkin yhtä aikaa sekä hurmaava, herättävä, kuin myös kammottava romaani.
Päähenkilön roolissa toimii Euchridiksi nimetty poikapahanen, mykkä ja köyhä sieluriepu, jolle elämän rooleja jaettaessa sattui se kaikkein vähäpätöisin ja traagisin osa. Tarina alkaa Euchridin syntymästä (likaisissa olosuhteissa autonrämän takapenkillä) ja jatkuu tämän nuoruuteen ja aikuisuuteen pitkää, katkeraa ja kivistä tietä pitkin. Hän menettää pienintäkin iloa elämäänsä tuoneet asiat, pala palalta, samaan aikaan vihan kasvaessa ja kytiessä sisimmässään.
Euchrid saa niskaansa koko maailman, tässä tapauksessa Ukuliittien maalaisen yhteisön vihan ja solvauksen. Eihän mykkä ja köyhä, epämuodostunut olento ole kenenkään silmissä muuta kuin potkittavaksi sopiva, epäinhimillinen, kaiken pahan vastaanottava maalitaulu. Paljoakaan menetettävää Euchridilla ei kuitenkaan ole.
Jumalan läsnäolo päähenkilön elämässä on suuressa osassa kertomusta, tai ainakin jonkin sortin jumalan, sillä tulkinnanvaraiseksi jääkin, pyytäisikö Jumala kostamaan ja tekemään veritekoja?
Tämä veriteko on ”suuri suunnitelma”, suunnitelma joka pitää sisällään ihmishenkien teurastamista, vailla pienintäkään myötätuntoa ja anteeksiantoa. Jonkun on maksettava Euchridin elinikäisen koettelemuksen tuottamasta hulluudesta. Tätä hulluuttahan tuskin olisi syntynyt, ellei päähenkilöä siihen olisi varta vasten, täysin tietoisesti ajettu. Toisten ihmisten tavaton satuttaminen ei yleensä olekaan muuta kuin oman hautansa kaivamista. Tässä tapauksessa tarinan pahantekijät, suvaitsemattoman primitiiviset Ukuliitit kaivoivat omaa hautaansa kaiken lisäksi turhan syvälle ja nopeasti.
Hinta tulee olemaan suloisen suuri.


mk

Ei kommentteja: