Kitkerää kesäkurpitsaa

Jokainen ruoanlaittajapersoona taatusti tietää ne omat "turva-hätäruokansa".

Omalla kohdallani tämä merkitsee vegepyttipannua, joka sisältää kaikkea sitä mitä joko pitää käyttää - tai kaapista löytyy.

Mitään hemaisevan koostumuksen omaavaa tämä ei ole, mutta pistän silti ainesosaluettelon: 

Vegaaninen "pyttipannu" 

(ilman minkäänlaisia nakkeja/makkaroita) 

puolikas pieni punasipuli 

2 porkkanaa 

4 suurehkoa perunaa (itselläni rosamunda, alkoivat jo kasvaa jääkaapissa) 

1 pienehkö kesäkurpitsa 

1 keltainen paprika 

Kourallinen suuria valkoisia papuja 

Kourallinen valmiita kikherneitä 

1 pihvitomaatti 

100g kukkakaalia 

Kaurakermaa 

Mustapippuria, soijakastiketta, currya / haluamiasi mausteita

Paistonkestävää oliiviöljyä 

Esikeitä (paloiteltuja) perunoita viitisen minuuttia ja jätä kannen alle jälkilämmölle. 

Pilko punasipuli mahdollisimman pieneksi hakkelukseksi. Kuutioi loput ainekset. 

Kuullota sipulihakkelusta oliiviöljyssä muutama minuutti ja lisää porkkanakuutiot. 

Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 5min.

Lisää joukkoon kesäkurpitsa, anna tiivistyä. 

Sekoita mukaan loput ainekset ja paista kannen alla, välillä käännellen n. 10-15min, miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi hintsusti kaurakermaa + mausteet. 

Tämä olisi ollut todella hyvää, mikäli ostamani luomukesäkurpitsat eivät olisi paljastuneet ikävän kitkeriksi.

Outoa, että normaalisti talviaikaankin myytävät ulkomaalaiset kesäkurpitsat ovat olleet todella hyviä, eivät lainkaan kitkeriä, toisin kuin nämä luomukurpitsat.

Lapsena vihasin kesäkurpitsaa, juuri sen kitkerän makunsa vuoksi. Tämän takia olinkin lapsuudesta nuoruuteen kesäkurpitsavihaaja. Vasta muutaman vuoden sisään tajusin, että näissäkin voi olla eroja, ja kesäkurpitsa parhaimmillaan on taivaallista.

Toivon niin kovasti, että itse idättämäni kurpitsat olisivat hyviä. Ne tosin on kasvatettu tähänkin mennessä aggressio-rakkaudella, ja aivan liian aikaisin kasvukauteensa nähden.

Normaalisti käytän vegepyttikseen soijanakkoja, mutta tällä erää ne olivat loppu pakastimesta, kuten yleensä.

Seuraavaksi lisää kuvia menneiltä päiviltä. 

Maaja, vinkkaa sitten jos on joku julkaisemiseen ehdoton no-no-kuva, jossa esiinnyt. Kun nyt pistin näitä ihan kysymättäkin.

Tämä ei ole mikään tavallinen linnunpönttö, vaan ilmeisesti telkän? asumus. Kyseinen lintu onnistui aiheuttamaan mulle lähes-sydärin. Olimme kuvailemassa metsä-alueella sisareni kanssa, kun yhtäkiä tämä sorsan kokoinen lintu räpeltää maha pystyssä muutaman metrin päästä takaani kyseiseen pönttöön, suoraan vedestä nousten ja armottoman mekkalan saattamana. Harmi, ettei Maajalla ollut kameraa kyseisenä hetkenä. Kuvasarja kun olisi ollut melkoinen.

Tää on se mun suloilme.

Paikalla oli joutsenpariskunta, mutten onnistunut saamaan kummastakaan tämän parempaa kuvaa. Ei, en edes telezoomilla. Ei hävetä.

Queen bitch. Hän on hämmentynyt, valjaissa ja ulkotilassa.

Ruhtinas K halusi typerän pusukuvan Lpr:ssa. Sorry Petteri (poistan naamasi jollet halua sitä tänne).

Minäminä-kuvat luonnollisesti Maajan käsialaa.

Tässä se aiemmin esittelemättä jäänyt hääpuku nro.2. En saanut parempaa kuvaa, koska itsestään on erittäin ärsyttävää ja typerää yrittää ottaa kuvia: kyllästyin, eikä tässä edes näy helmaa.

Kuvaryöppy

Lähipäivien juttuja, joita on ollut paljon. 

Suurimmasta osasta kuvia kiitos menee täysin sisarelleni.

Ajattelin nyt ollaa jaaraamatta yhtikäs mitään, paitsi sen verran että viime päivät ovat olleet aivan loistavia. 

Kuvat kertokoon kaiken.

Yöpostaus

Ja menneiden aikojen hölmöjä minäkuvia, joista jotkut ovat täälläkin vilahtaneet vuonna 2011-12.

 

Anyway, tämä kyseinen reissu oli yksi parhaista ikinä, ja taas vanhoja kuvia selaillessani koin suuren tahdon pistää näitä tänne. Lisäisin hirmusti muitakin kuin omakuvia, mutten näin yhtäkkiä ehdi saamaan lupaa kanssakuvatuilta uudelleenjulkaisuun. Kenties myöhemmin.

Kiirekiire

Kevät on täällä, vihdoin!

Kuten enteilin, tapahtumia ja juttuja riittää. Sekä hyviä että huonoja, mutta tällä kertaa en aio nurista mistään.

Jos kuvien lisääminen ei olisi niin aikaa vievää (eli en olisi laiska liikuttamaan sormiani ja vetämään tiedostoja bucketiin), tunkisin tänne ties mitä.

Nyt vaan pari tuikiturhaa täyttökuvaa, jotka olen jo aiemmin saanut hirveän sormitreenin jäljiltä siirrettyä.

Olen vihdoin saanut takaisin armaan telezoomini (se oli kateissa Sveitsin puolella), ja palan halusta päästä käyttämään sitä, kunhan ensin onnistun palauttamaan päähäni kaikki valokuvaamisen alkeet.

Kevään läsnäolo on tämän vuoksi erittäin suotavaa, tekee mielikin lähteä ulos ihan muuten vaan räpläämään kameraa.

Marco on siitä jännä mies, että hän tuo mulle aika-ajoin kukkia ihan muuten vain. Ja kyllä se tietää että kukista pidänkin.

Löysin tällaisen pyörimästä M työhuoneessa. Tietoa sen alkuperästä ei ole, sillä naisille suunnattu parfyymi tuo luultavasti on. Kyllä, naljailin tästä aikani, mutta sisältöä haistaessani tulin vakuuttuneeksi siitä, ettei Marcokaan huolisi moiselta haiskahtavaa naista. Voin kuvailla tuoksua samaksi, jolta helluntailainen isoisoäitini haisee.

Keittiön ikkunan takana on aina ihan suunnaton lintuparvi. En ehtinyt ottamaan kuvaa joka päivä hengailevasta mustarastaasta.

Tein mokan, pahan sellaisen, ja unohdin kurpitsojeni taimet kylppärin lattialämmön päälle, pimeään. Kurpitsakunta onkin siis lievästi ylikasvatettua, pitkää ja honteloa eli liian lämpimässä ja valotta kasvaneita (intohimoissani pistin ne kasvamaan myös liian aikaisin). Tänään siirsin ne omiin isoihin ruukkuihinsa ja syvälle multaan, saa nähdä jatkavatko kasvuaan vai kuolevatko.

On paljon juttuja joista haluaisin kirjoittaa. Kaikkea turhaa, kuten yleensä. 

Yhtenä pääasiana mekko, jonka löysin alta viikko sitten Lahden Lanttilasta. Kyseinen simppeli maximekko on prikuulleen sellainen, jonka olisin tahtonut morsiuspuvukseni. 

Oi jos vain olisin löytänyt sen ennen viime elokuuta. 

Yritän huomenna ehtiä kuvaamaan sen. 

Kuvasiirtoaan odottelee myös se ikuinen korkea ruisleipä, durumjauhot ja ceci-palaset. 

Marcon ihana sisko tulee meille tämän kuun lopussa, ja olen jo alkanut kokoamaan kaappeihin kokonaan vegaanisen ruokavalion tykötarpeita, vaikka niitä ennestään jo suht paljon onkin. Maitotuotteiden korvikkeiden suhteen olen vielä hakusessa, joten tesmailenkin nyt innolla kaikkea uutta, esim. vegaaniversio pinaatti-"ricotta"-cannelloneista ymv. 

Henkkoht. en ole ikinä tykännyt niistä- raakana, saati käyttänyt ruoanlaitossa -riisi-kaura-soija-manteli-maitotuotteita. Haastavaa, mutta ihanaa kokeilla täysin uutta. 

Veikkaan että joka tapauksessa Betty tulee haluamaan mennä pääosin ravintoloihin syömään, kunhan kokeilee mössöjäni. 

 Satavarmoja ruokia kun mulla on mielessäni vain muutama, eli marinoituja soijasuikaleita, paahdettua tofua ja kasvis-pähkinäpateita, sekä miljoonittain aasialaistyylisiä salaatteja tietenkin. 

Näistäkin palan halusta päästä jauhamaan tänne, joten älkää hävetkö liikaa kun alan tunkemaan tänne lisää outoja reseptejä. 

Kammottavaa etten enää kirjoita tänne muusta kuin typeristä henkkoht. jutuista, ruoasta, Marcosta ja kodinhoidosta. Sitten kun aikansa koettaa, lisänä tulee hyvin mahdollisesti olemaan vielä vauvajuttuja. Eli kaikkea sitä mitä ennen kammoksuin.

Cheer up

Heräsin viime aamuyöllä ihanaan asiaan nimeltä cystitis.
Luojan kiitos sain hetipikaan apua Marcon äidin mulle lähtettämistä lääkkeistä. Viime jouluna, M vanhempien täällä ollessa, mulla iski sama probleema, ja jälleen kiitos anoppini, joulu ei mennyt pilalle sairastelun vuoksi. Kyseinen episodi oli tavallaan todella hyödyllinen, sillä siitä lähtien olen tuntenut suunnatonta kiitollisuutta ja myötäkumppanuutta M äidin kanssa. Juuri näitä terveysjuttuja joita vain naiset keskenään ymmärtävät, etenkin jos ongelma on krooninen.

Vähän nukutusta, kivuliaasta yöstä huolimatta en vieläkään saa nukuttua. Huomenna eli tänään illalla on Putron keikka F-klubilla. Toivon ettei koko homma mene pelkäksi pelleilyksi, vaikka inhorealistina näen jo sieluni silmin kuinka koko ilta menee siihen että ravaan naistenhuoneessa ja näen eventistä yhteensä n. 15min.

Näimme tosiaan Putron viime lauantainakin, Jyväskylässä. Iltaan mahtui paljon naurua, mm. Marcon kykenemättömyys lausua sanaa "karpalolonkero", ja huumoria Kuka tahansa kelpaa-paidan ostamisesta.
(Marco tosiaan osti ko. printtipaidan itselleen, vaikka kerroimmekin mitä teksti tarkoittaa. Nyt Marcolla on missio edessään: Hän pukee paidan ylleen ja menee yksinään istumaan Lahden Tirraan. Saa nähdä onko mulla aviomiestä enää sen jälkeen.)

Alempana pari kuvaa Viherlandiasta. Ihan pakko päästä uudelleen.

Kannukasvi oli sen verran härski, etten uskaltanut ostaa.

 

Loppuun kuvatodiste Marcon 2012 kukkapuskakirjeestä, joka viimeisenä niittinä vei mut.