Sunnuntai ja kamera

Olen tänään valokuvannut huoneita ja jatkanut projektia suunnittele seinien värit.

Kokeilin samalla josko saisin edes siedettävän omakuvan.

Anteeksi kun rajaustaitoni ovat niin universaalia etten käsitä itsekään.

Marco on alkavan viikon tiistaina takaisin Suomessa.

Suunnittelen jo aivan innoissani ruokia. 

Uuni kun on tököttänyt kylmänä jo liian kauan, alan saada vieroitusoireita. 

Kaipaan taas jopa toisen pyykkien pesemistä.

Vaimona on ihan kiva olla, aina kun saa olla.


Tämän päivän myrskysää ja naapuriston uhkaavasti huojuvat puut saivat taas tarttumaan jo pitkään työn alla olevaan asiaan, eli kotivakuutukseen, joita olen kilpailuttanut jo pari kuukautta.
Vaihtoehtoja on liika, hintaeroja myös. En mielelläni maksa samoja vahinkoja kattavasta vakuutuksesta 500e, jos mahdollisuus olisi alle kolmeen sataan.
Tällaiset asiat ovat mulle vaikeita, on pakko saada info joka ikisestä yhtiöstä niin pikkutarkkaan että huvitan jo itseäni.
Tilanne on muutenkin monimutkainen tulevaisuuden kuvioiden vuoksi. Kukaan ei vielä tiedä missä maassa tulemme sijaitsemaan (suurimman osan vuodesta) vuoden vaihteen jälkeen.
Loma-asuntojen vakuutukset ovat halvempia, mutta millä perusteilla asunnon käyttömääräkin sitten lasketaan. Olisiko esim. puoli vuotta vuodessa liikaa ja epäsovinnainen/lain vastainen loma-asunnon vakuutuksen valitsemiseen?

Olen tietämätön, ja nykymaailmassa on inhottavaa yrittää todistella olevansa rehellinen, kukaan ei kuitenkaan usko.

Roskiemme poimiminen oli hyvä esimerkki tästä. Vajaa viikko sitten ensimmäistä kertaa ikinä ennätin näkemään (talon ostopäivästä eli 16.9 lähtien) roskiamme keränneen auton ja mikä yhtiö oli kyseessä. Sopimustahan emme olleet vielä tehneet, mutta jätteet kerättiin aina täälläolemisestamme alkaen, tästä podin järkyttävää syyllisyyttä.
Nyt asia on viimein selvitetty, edelliset omistajat eivät olleet katkaisseet roskahuoltoaan, vaikka tämä talo oli kuulemani mukaan ollut tyhjillään viime joulusta lähtien.
Käsittääkseni heitä tullaan siis laskuttamaan myös siitä asti tyhjillään olleista keruuastioista, joka on aika ikävää.
No, pointtina se että joku saattaisi nauttia ilmaisesta roskien keruusta, mutta itse en voisi elää jos tietäisin fuskaavani. Joten, olen enemmän kuin iloinen että saan maksaa takautuvasti.



Pyhitän lopun illan ja yön italian opettelemiseeni.
 Taukoa on ollut liikaa, hävettää. Pystyisin jo nyt kommunikoimaan perushyvin Marcon kanssa, mutta kynnyksenä on oma ujous puhua toiselle tämän omaa äidinkieltä, tietäen ettei vielä osaa lausua ja muotoilla kaikkea korrektisti.

1-0

Tällä hetkellä voisin laulaa Jonna Tervomaan tapaan että luovutan. Ei siis mitään vakavaa. Tuntuu vain paskalta olla henkilö/hellanduudeli-tärkeysjärjestyslistan hännillä.

Yksinäistä taas

Lamaannus, vaikka pitäisi hoitaa kymmenkunta asiaa, juuri sellaisia vastenmielisiä velvollisuuksia ja selvittelyjä.

Marcoliini lähti taas työreissulle Sveitsiin.

Sisimmässäni toivon että tämä myisi koko perkeleen hotellin, joka on murheen kryyni kaikin puolin.

Luonnollisestikaan ei ole kiva katsella kumppania, joka ei muuta tee kuin kävelee kämpän puolelta toiselle puhisten ja hermostuneena, viettää 12 tuntia päivässä puhelimessa, ja jolle ei uskalla sanoa edes yhtä sanaa ilman jumalatonta sättimisvirren kuulemista vastana. Olkoon se sana tai lause mikä hyvänsä, vaikka että rakastan sua.

Ei huolta, ei multa sympatiat ja empatiat ja ymmärrykset ole vielä loppunut. Kun kuvittelen itseni samaan asemaan, olisin taatusti kymmenisen kertaa kamalampi, kuten aina ollessa under pressure.

Ainoa mitä en siedä on asioiden jatkuva muuttuminen, ja siitä seuraava epävarma olo kaiken tulevan suhteen. Mun on pakko tietää aina kaikki etukäteen. Ja jos suunnitelmat muuttuvat, tarvitsisin ainakin yhden vuorokauden järjestää kaiken uudelleen, päässäni.

Inhotan itse itseäni kun huomaan miten paljon olen muuttunut vastakohdaksi, verrattuna kaikkiin entisiin tapoihin ja siihen miten elin. Monet asiat ovat säilyneetkin, mutta miksi luojan tähden samassa huoneessa nukkuminen voikaan kääntyä päälaelleen. Ennen en kyennyt nukkumaan edes parin metrin päässä vaikkapa perheenjäsenestä, tai jos, se oli harvinaista.

Pelkään, jos M ei ole vieressä. Käsittämättömiä mielikuvia, joissa joku murtautuu taloon kirveen/sahan/rynnäkkökiväärin kanssa, raiskaa ja tappaa ja polttaa talon jäljessään. Samoin kaikki rec-miehet, isojalat, kurt russel banjoineen ja muut paholaiset ovat jo vierailleet päässäni, ja sitä mukaa en kykene nukkumaan, tai muuten ne muka tulee makuuhuoneeseenkin.

Mitä kuorsaavan Marcon läsnäolo muka muuttaisi, ja muuttaakin?

Agh, olen aivopesty.

Olen rakkaudessa tähän. Muistuttaa liikaa Nick Cavea ja Anita Lanea.

Capelli

Tässä nämä, kiinnostavat pääkarvani.

käsi on pinkki, kuiva-ihottuma on ollut taas liiaksikin jylläämässä

Värieroavaisuuksia on vielä paljon, ja tulee olemaan. En ajatellut rääkätä näitä vielä pariin kuukauteen.

Valmistin eilen illallisen 7:lle hengelle. Mielenkiintoinen kokemus. Ruoka oli luonnollisesti kakkendaalia. Mm. piiras, joka haisi kissanruoalle.

Koetan selvitä häpeästä jouluun mennessä,

silloin luvassa on seuraava suur-illallinen, 9 hengestä ylöspäin.

En osaa olla domestic goddess.

--------------
Hämmentävää että näin elokuvan Trouble every day vasta tänään.

Upotus ei toimi, joten: Youtube
Tindersticks menee tutustumislistalle.

Sain tänään kukkia

Tämä postaus on jatkoa maanantaina aloittamalleni.

Maanantaille ei voisi ikinä suunnitella parempaa ajankulua, kuin juttelutuokio rakkaan ystävättären kanssa punaviinin kera.

En ole ehtinyt saati viitsinyt päivitellä juttujani tänne blogimaailman puolelle, aika kun tuntuu lentävän siivillä pelkästään kotivaimoillessa ja muissa arjen asioissa.

Olen oikeastaan hellan ja talon remppaamisen välissä, mutta mukaan mahtuu toki kaikki Suomessa pakolliset byrokratiat ja miljoonittain sellaisia asioita jotka vain minä voin hoitaa, Marcon kielitaidottomuuden vuoksi.

Samalla vilahdus ruokailuryhmää, johon saimme loput tuolit vasta eilen.

 Ruokailijoita mahtuu vähintään kahdeksan, enimmillään 12.

Suuri pöytä siitä syystä, että tulevaisuudessa täällä tullaan mitä oletettavimmin järjestämään monetkin illat suomalais-italialaisella kokoonpanolla, ja jengiä sekä omalta että M puolelta riittää.

 

Olen jopa liian innoissani tulevista asioista. Mm. pintaremonteista ja etenkin siitä, kuinka moinen homma onnistuu yhteistyössä Marcon kanssa. Ollaan molemmat niin järkyttävän määrätietoisia jääräpäitä, joten toivon selviävämme sopuisilla kompromisseilla.

"Ruokailusalin" seinät tulevat muuten vaihtamaan väriään turkoosihtavaan. 

En ole vielä saanut käsiini värikarttoja, mutta photoshoppailin huoneista ottamiani kuvia eri väreihin, ja kyllä se kombinaatio mahongista ebenpuuhun yhdistettynä sinivihreään on liiankin upea.

Herranjumala, en ole kai makuuhuoneemme sänkyäkään esitellyt(*). Panttaan näitä postauksia niiden mielenkiinnottomuuden vuoksi.

Yrittäkää ymmärtää, ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen sisustamaan montaa eri huonetta.

(*) - Jauhoin jo aiemmin siitä, etten ole vuosiin saanut nukkua kunnon sängyssä, mutta nyt tilanteeseen on tullut muutos. Kyseessä on ebenpuun värinen, massiivinen, vetolaatikollinen järkäle, joka on mukavuudellaan jo maksanut itsensä takaisin.

Olen näemmä rakastunut. 

Meillä oli hetken verran lainakissa, joka rakastui saunaan.

Toinen uusi rakkauden aihe on vegaaniruoka. Marcokin näyttää hyväksyvän pöperöni, onhan tämän siskokin kokonaan vegaani. 

Kaappien täyttö oli alkuun kallista touhua, mutta kaikenlaiset kuivat aineet ja mausteet ynnä muut hommattuani, alkaa ruokalasku jälleen tasaantumaan tuoreiden, alusta asti itse valmistettujen (ei kasvatettujen -  kesällä sitten) raaka-aineiden ansioista.

Ja kroppa & mieli kiittää, sen voin sanoa.

Ruoanlaitto on terapeuttista. 

Vielä terapeuttisempaa on syödä. 

Sitten, olen jo puolitiessä hiusteni suhteen, ja parin vuoden takainen väri on jo lähes tavoitettu.

Alempi kuva väriesimerkkinä, olisiko lokakuu 2011.

 Esittelen kuontaloni jahka taas saavutan päivän, jolloin ei tunnu liian typerältä ottaa kuvaa itsestään.