24.12.2012
Paluu
Tänään kuulin sen ensimmäistä kertaa puolison suusta.
Olen tätä nykyä lihava.
Tietysti jälkeenpäin ihmiset yrittävät korjailla, mutta tiedän tuon olevan fakta omasta mielestänikin.
Toisin sanoen, paluu meinaa paluuta edellisiin ruokailutottumuksiin, eli pelkkiä nesteitä.
Olen niin jumalattoman vihainen itselleni, miksi annoin tilanteen mennä tähän?
Niin, koska olen myös nuori ja lapsellinen ja typerä. Tämäkin puolison suusta kuultua tänään.
Anteeksi, ei kai tässä muuta voi sanoa.
21.12.2012
Kotimaa kutsuu
Me tullaan pikavisiitille Lahteen! Tammikuun puolivälissä. En kerta kaikkiaan malta odottaa että pääsen vierailemaan äitini luona ja näen pikkusisaruksia ja kuningatarkissa Nemeä.
Matkaan tyhjällä ruumalaukulla ja haalin mahd. paljon Suomeen jääneitä kamojani mukaan, tällä hetkellä ne ovat itse asiassa äitini kellarissa säilössä.
Kulttuurilliset eroavaisuudet ovat välillä kovinkin mieluisia, sillä aion houkutella Marcon syömään tyypillistä suomalaista joulunajan ruokaa, esim joulutorttuja ja pipareita. Kävin tänään metsästämässä voitaikinaa, sillä en jaksa ruveta vääntämään sitä itse alusta alkaen. No, löysin vähän vastaavaa, mutta se on valmiiksi kaulittua, eli tulos saattaa olla aika lattea. Eipä löytynyt normaalia luumuhilloakaan, eli nyt yritän pärjätä kirsikkahillolla, jonka paistonkestävyydestä en edes tiedä. Minä keittiössä on välillä katastrofi, eli onnea saa toivottaa kun yritän soveltaa vieraan maan vertaistuotteita suomalaiseen safkaan. Olin muuten ikionnellinen tänään, kun Thusisiin lähtiessä huomasin edessä ajavan golfin olevan FIN-rekkarinen. Teki mieli alkaa tööttäillä ja väläytellä pitkiä ja piirtää ajon aikana Suomen lippu paperille, ja heilutella sitä. Olen kerran aiemmin törmännyt täällä suomalaisiin, olivat samaan aikaan lounaalla eräässä ravintolassa, ja minä kuulin kun tarjoilija kyseli ko. seurueelta että "Where are you from". No, kuullessani sanan Finland, mun oli tietenkin ihan pakko alkaa höpöttämään näille ihmisille. Olivat mukavia ja ihmeen avoimia ollakseen suomalaisia, eli en mokannut täydellisesti tai aiheuttanut vaivaannuttavaa tilannetta. Se vaan on niin kotoisan ihanaa jos täällä törmää kotimaalaisiin, tulee turvallinen olo ja samalla todella iloinen, varmaan ihan luonnollista.
| Täälläkin on täysi talvi päällä. |

14.12.2012
Fotoja
Tilaa:
Kommentit (Atom)