Granulated

Loukkaannuin tälle aamulle ja tein mielenosoituksen jäämällä sänkyyn yliajalle

Syy: tiputin taas n. ½dl sokeria paljaiden jalkojen päälle.

Kyseessä kahvin maustaminen.

(Tässä kuussa hukkaan on mennyt n. puolet sokeripaketista, lattialle, jaloilleni.)

Tänään syy oli paketin reunan lörpsähdys kupin reunan ulkopuolelle, vaikka se osittain sisäpuolella olikin. Ihmettelin, miksi sokeria tulee mukiin niin vähän. Vanan mennessä kupin ohi pöydän reunalle ja siitä jaloilleni.

Lääkäri soitti tunti sitten ja sanoi että mulla on vakava D-vitamiinivaje ja se lähtee riisitaudiksi, jollen osta vitamiineja.

Sain reseptin, vitamiineihin.

Vitamiineihin.

Odotan mieluummin aurinkoa.

Fotoja viime päiviltä

 Joku purserimies tuli sanomaan, että ei täällä saa kuvata. Noudatin sääntöä tosi paljon ja kuvasin ihan kaikkia ihmisiä. Tämä ainoa jossa kasvot ei näy, joten uskallan pistää ilman pelkoa kutsusta tuomioistuimeen.

Pari alempaa kuvaa taas näitä ylivalottuneisuustykkäämiskategoriaani meneviä. Saa näyttämään jotenkin avaruusalusmaiselta.

 

Hautajaispäivältä. 

Olimme siskoni kanssa pestattuja kuvaamaan koko seremonia.

Se oli hirveää. Yritä nyt samalla kunnioittaa ihmisten surua ja ottaa kuvia = häiritä. 

Oli tiukat paikat, kun tuli aika mennä oman lähipiirinsä kanssa arkun eteen sanomaan hyvästit. Mummini, eli melko suurenmoisen koominen ihminen, luki oman kirjoittamansa tekstinpätkän, jolle olin repeillyt jo aiemmin, (ja jolle isänikin oli nauranut) kuullessani(kuullessamme) sen ennen seremoniaa.

Ne olivat elämäni pisimmät sekunnit. Mutta selvisin kuitenkin, naamioin kaoottisen räjähdyshymyn äärimmäiseksi suruilmeeksi.

Suht tuollaisen kampauksen väänsin kyseiseen tilaisuuteen. Pukuongelma ei ratkennut koskaan. Ompelukone teki tenän, samoin mm. jakun kangas, ja kaikki meni päin helvettiä. Ompelin vielä viittä minuuttia ennen kuin piti lähteä kyytsäämään porukkaa kappelille.

 

Toisin sanoen tein päästäni yhden megakokoisen pallon.


Peeäs: Leonard Cohen Suomeen syyskuussa 2012
Meinasi päästä itku kun 2min. sitten luin tuon artikkelin.
Enää puuttuu Caven ja Waitsin näkeminen.
Cohen on kuitenkin niin paljon vaikuttanut omaan musiikkitykkäämiseeni, että vaikka liput maksaisivat mitä, niin menen paikalle, väkisin tai vähemmällä.

Ihotautilääkäri kutsuu

En tiedä, saako kuvasta pahemmin oikeanlaista käsitystä, mutta tätä samaa rumbaa jo monta vuotta kestäneenä, voin kertoa että kyllästyttää hieman. Yleisfiilis on kädet tulessa koko ajan. 

Nuo pienet haavat nimenomaan polttavat. Kipuun tottuu, enemmän häiritsee näiden rumuus ja epäkäytännöllisyys.

-  En pysty tarttumaan tavaroihin normaalisti, varomatta etten taita käsiä liikaa ja ala tirskautella niistä verta.

Kerran dropahti pisara kassalle, kun olin rahoja ojentamassa. Ei hävettänyt. 

Haave nro. 2, edelliseen postaukseen viitaten, on jonakin päivänä omistaa normaalit nuoren ihmisen kädet.

Yökävely kameran kanssa

Tulossa vasta.
Yksi ongelma: en jaksa pukea päälle ja hiipiä rappukäytävän läpi.

Asuisinpa maaseudulla, jossakin mummonmökin kaltaisessa. Lähin naapuri voisi olla esim. 10km. päässä.
Kesällä voisi mennä vaikka alusvaatteisillaan pihalle. Voisi elää hereillä juuri niinä kellonaikoina kuin haluaa, pelkäämättä häiritsevänsä muiden normaalia elämänrytmiä.

Se on yksi tulevaisuuden haave: saada asua, edes välillä, vaikka 3kk. putkeen vuodesta, paikassa jossa ei olisi alttiina kenenkään (ihmisen) silmille tai korville.



Tänään elämääni ovat häirinneet lähteettömät valopilkut seinillä. Kyllä, olen pöpi ilmeisesti.

Tilanteet, joissa ei ole kivaa olla nainen

Hautajaiset. Perjantaina.
Listaan plussat ja miinukset.

 Muuten, älköön etenkään kukaan miespuolinen vaivaudu (- ei taida olla kieliopillisesti oikein. Entäs - vaivautuko? Äh.) lukemaan tätä, liikaa kaikkea turhaa naispiperrys-asiaa.

+ Mulla on jakkupuku ostettuna.
- Mutta molemmat osat ovat ihan liian suuret.
- Tajusin, ettei ole enää mustaa ompelulankaa. Enkä muutenkaan tahdo ommella, koska se on pakon edessä. Muutoin se olisi ihan kivaa.

 Sitten on kenkäongelma.
-  Ei ole mustia siistejä popoja, joilla osaisin enää kävellä.
Korkokenkien käytöstä kokonaan luopuneena, on elämä aika vaikeaa.

- Olen mestari rikkomaan sukkahousut. Muistaakseni etiketin mukaan ei ole soveliasta käyttää yli 30 tmv. denierin sukkia. Myin etikettikirjani viime vuonna, joten en voi asiaa tarkastaakaan. Ehkä googlaan. Kiinnostaa niin helvetisti, denierit.

Uusien, ohuiden, eli 5-30den. paketista ottamisen ja jalkaan pistämisen jälkeen ennätys on vissiin 30min., ennen kuin niissä on ainakin tusina silmäpakoa. Toisin sanoen 1min. ennen kirkkoon kokoontumista menen jonnekin nurkan taa pistämään vaivihkaa sukat jalkaan. Mikäli haluan esiintyä ehjissä sellaisissa.

- Kampaus. En osaa tehdä sellaista, joka ei valahda alas viidessä minuutissa. Nytkin päässä on tällainen:

..ja laskujeni mukaan käytin 35 pinniä, eikä siltikään pysy, vaan rupeaa repsottamaan ja valumaan. Lopputulos on oikeastaan sellainen, että jätän perääni hienon pinniviljelmän, missä ikinä kuljenkaan.

Hainhampaat rikon heti, kun yritän juntata sellaiset niin tiukkaan päähän, jotta ei lähtisi valumaan. Olen liiallisella voimankäytöllä rikkonut about 12-15 hammasta takaraivoani vasten. Mulla hiukset painaa sellaisen 350g. Miksei voida myydä jotain sotanorsuhiuksille tarkoitettuja kiinnitysvärkkejä?

- Pakkeliongelma myös. Kukaan tuskin katsoo kovin hyvällä, jos saavun paikalle tyypillisessä drag queen-meikissäni.

Miinuksia olisi paljon lisääkin. Ne jääkööt.
Saldo on siis yksi plussa.

Että lähdemma tästä ostamaan kenkiä, lisää pinnejä, sukkahousuja (paljon), lankaa ja ehkä uuden hainhampaan rikottavaksi.

Tsunami kotonani

Candy petti mut ja laski vedet pihalle.

Kaikki pyyhkeet, lakanat ja rievut, joilla yritin epätoivoisesti kuivata Atlanttia, olivat hetkessä loppu ja turvoksissa vedestä.

Sitten tuli hyökyaalto silmistä, koneen sylkiessä vettä edelleen, ja soitto riuskalle apumies Pupelle.

Kului 15 min., summeri pärähti ja liukastelin lammen keskeltä avaamaan oven, hameenhelma lotomärkänä ja vollottaen edelleen.

Jos joku naapurin kyylä näki, sai taatusti aika pitkään miettiä, että mitä tuolla tapahtuu.

Luulin ihan oikeasti yhdessä vaiheessa kuolevani epätoivoon, jookyllä, pesukoneen vuoksi, sillä kotivakuutukseni ei kata vesivahinkoja, tryg on mulkku.

'

----------------------------------------------------------------

Noni, nyt löytyi kämppä!
- oikotien kohde

Jo pari vuotta sitten koetin niellä raivoa, kun tällaisia tuli vastaan.
Toivon syvästi, ettei Hangossa tapahdu samaa ilmiötä, kuin esim. Lahden Ankkurissa, johon on rakennettu "luksus"tönöjä metrin välein.
Mainostavat upeita järvinäköaloja, mutta totuus on, että ei niistä mitään näe (ainoastaan etummaisista rantaan nähden), sillä täyteen ahdettu alue on pelkkää betonimönttiä, joka sermin tavoin peittää rantamaisemat.
 Se on oikeasti naurettavan näköistä.

 Jokainen lahtelainen kai* unelmoi asuvansa kyseisellä eliittireviirillä.
Lisäksi alueella on aina putkiongelmia, ja koko satama haisee ihan paskalle.
Eläköön siellä sitten onnellisina omien ulosteidensa katkussa.

(*koska rakastan yleistää.)

Pulkkilanharju

Melko yököttävä paikannimi. Suurkontrasti ja turhia kuvia sunnuntai-ajelulta.

Palelin autossa kun Ruhtinas K. tallensi kuvan kirkkoa filmi-filmikameraan (siis vanha manuaali, en nyt muista/tiedä oikeaa sanaa). Mä puolestani tallensin sen.

Jostain syystä pidän kovasti ylivalottuneista kuvista.

Meinasin seota, kun olisi ollut pakko päästä hipelöimään noita kuvottavia maalinhalkeilurepaleita. Koska en hipelöinyt, ne pyörivät vieläkin päässä.

Täten julistan

Että medusa on parantunut! 

Ja aivan supernopeasti. 

Siksi ihan julistus, kun tämä on niin, niin kovin suuri ja elämää järkyttävä, valloittava ja extramielenkiintoinen asia, taatusti.

Tiedän, että mulla on ihan liian tummat kulmat.

Sitten naisellinen asia, kappas: haluaako joku kertoa, mistä saisin sellaista hiuslakkaa, joka ei kuivuessaan mene valkoiseksi töhkäksi, joka tekee päästä lumihiutaleisen (suomeksi hilseisen) näköisen. Se kun ei ole kaunista. Blondina oli kivaa, kun se ei erottunut.

Ei muuten ole mitään kovinkaan paljon ärsyttävämpää, kuin tällainen asetelma:
kuuntelet musiikkia koneelta, hyvä biisi meneillään, pian paras kohta -> dataat samalla -> hiiren osoitin käväisee vahingossa jonkun mainosbannerin kohdalla, ihan vain sekunnin sadasosan ajan -> mainos rävähtää soimaan/puhumaan/ääntelemään -> SAATANA -> eikä se lopeta älämölöään, ellei vaihda/päivitä sivua.


En jaksa postata uutta juttua näin mitättömästä aiheesta, josta kuitenkin sain palavan halun kertoa, joten jatkan tähän klo 22:13, 16.3.12,
muistui mieleeni eräs monien vuosien takainen taksireissu, kun palasin hyvin aikaisena aamyönä kaupungin epilepsiavaloisista syövereistä takaisin kotiin, taksilla.
(Yleensä kävelin, uhmasin yli 10cm korkoja ja omaa humalaista päätä, aina päämärässäni onnistuen. Silloin kotimatka oli nelisen kilometriä, nykyäänhän sitä ei voi oikeastaan edes kilometreissä laskea.)

Onnellisen tyytyväisenä ja turtuneena ok:sta teinibailudiskovaloillasta, hyppäsin tosiaan taksiin ja juttelin koko kotimatkan niitä näitä vanhemmanpuoleisen naiskuskin kyydissä. Perillä (kotitienoiden ostareilla, sillä en halunnut jäädä ns. oikeassa kohtaa pois) sanoin taksille että pidä nyt ihmeessä loput ynnä muuta, taksan ollessa about 10e. Seuraavat 2min kävimme ihmeellistä naisten välistä väittelyä fyrkka-asioista, kuski kun ei meinannut huolia about 5 euron vaihtoraha-ylijäämää - en ollut vielä kuin puoliksi poistunut taksista, kun luulin olevani voiton puolella tässä sanaharkassamme, kiitin tuhannesti kyydistä, suljin auton oven ja lähdin tyytyväisenä kävelemään kotiin.
- Jonne päästyäni huomasin, että laukkuni pohjalla oli se 5 euron arvoinen vaihtoraha. Tämä kyseinen naiskuski oli huomaamattani sujauttanut vaihtorahat laukkuuni.
Sitä joskus hämmästyy ihmisistä. Yleensä odottaa kaikkein pahinta ja tyypillisintä, mutta kun se odottama ei toteudukaan, vaan käy totaali 150%  eri lailla, hämmästys on turhankin suuri - (yli)positiivinen kuitenkin.

Olen lähiaikoina yrittänyt palauttaa 2-4 vuoden takaisia juttuja päähäni - en muista niistä oikestaan mitään, paitsi satunnaisia juttuja, kuten tuon taksi-asian. Siitä tämä.

Onko väärin

Etten kykene menemään EKG-jutskaan. Kerran olen koettanut, mutta lähdin kutakuinkin hyperventiloiden pois, puolta minuuttia ennen lätkittäväksi joutumista.
Tänään kun on luvassa ramppauspäivä. Joudun lähtemään kapeille valkoisille desinfiointiaineen katkuisille käytäville, joista jatkan erinäisiin virastoihin. Eikun toisin päin itse asiassa.

Kohta alkaa olla aika etsiä muuttolaatikoita. Tällä kertaa en taida toteuttaa siirtymävaihetta pakkaamalla kaikkea muovisäkkeihin, jotka tosin vievät vähemmän tilaa. Entiedä! Apua, alkaa olla jo turhankin ajankohtaista kaikki.
En malta odottaa ensimmäistä muuttokuormaa. Silloin ollaan toivottavasti jo kesärengaskauden puolella. Järkyttävää miten ihanalta tuntuu saada ajaa huoletta kun päivisin tiet ovat sulat. Sitten illan mittaan unohtaakin että alkaa pakastaa ja menee pasmat ihan sekaisin kun joutuu taas fundeeraamaan voiko tuosta ja tuosta kurvista ajaa kävely- vai etanavauhtia.

Nyt pitää lopettaa dataaminen ja alkaa edistyä ihmisten ilmoille lähtemisessä. On hienoa, että klo 5 lähtien en ole saanut muuta aikaiseksi kuin hampaiden harjauksen ja naaman pohjustamisen kaiken maailman feminiinimössöillä. Toisin sanoen kohta on jo kiire vaikka suunnittelin tämän aamun mukama ihan ajallisesti kohdilleen.
Mutta kun pitää alkaa roikkumaan koneella niin just.

Prisman kassaneideillä on joku salaliitto

Parin viikon päästä on eräät hautajaiset, joihin olimme tänään metsästämässä siistejä vaatteita ja vastaavaa.
Löysin mustan jakkupuvun, jopa.
(Onkohan kenelläkään muulla samaa ongelmaa (paitsi siskollani), sellaista kun alkaa hautajaisissa naurattamaan. Ihan hiljaista, paitsi pappi kailottaa ja ihmiset kyynelehtivät, ovat surullisia. Silti jostain käsittämättömästä syystä alkaa naurattamaan, eikä siitä meinaa tulla loppua. Se on melko kamalaa itse tilanteessa, kun ei voi paeta minnekään sivummalle täpötäydestä ja kaikuvasta kappelista. Saa nähdä miten käy nyt.)

Kuitenkin, otsikkoon liittyen:
Tänään sattui kolmas kerta samassa Launeen Prismassa, kun kassaneiti alkoi juttelemaan silmämeikeistäni/ripsistä ym. Siis positiivisesti.
Noissa tilanteissa kelaan pika-arvion aivoissa ja mietin että onkonäänyt sarkasmia vai ei + hymyilen ja mutisen, koska en osaa reagoida kehuihin vaivaantumatta ja ennakkoluuloisesti.

Puppe osti mulle

Nauraa räkätin koko kassallemenomatkan.

Tuossa oli eniten vaihtopäitä mukana hintaan suhteutettuna. Miehiset mustat rukarit olivat törkyhintaisia.

En ole ikinä ymmärtänyt näitä erikseen miehille ja naisille suunnattuja työkaluja. 

Siksi tämä onkin surkuhupaisaa.

"Pig nose"

Eilen kuultua.

Polkekaa polkekaa, ihan pian se self esteemini on tiukasti siellä six feet under.

disneypicture.net

With love - Miss Piggy.

(Sula turhamaisuus + 7-vuotiaana oman rumuutensa kantapään kautta käsittänyt. Muuta puolustuspuhetta ei tähän ole.)

Fresh start