Listaan plussat ja miinukset.
Muuten, älköön etenkään kukaan miespuolinen vaivaudu (- ei taida olla kieliopillisesti oikein. Entäs - vaivautuko? Äh.) lukemaan tätä, liikaa kaikkea turhaa naispiperrys-asiaa.
+ Mulla on jakkupuku ostettuna.
- Mutta molemmat osat ovat ihan liian suuret.
- Tajusin, ettei ole enää mustaa ompelulankaa. Enkä muutenkaan tahdo ommella, koska se on pakon edessä. Muutoin se olisi ihan kivaa.
Sitten on kenkäongelma.
- Ei ole mustia siistejä popoja, joilla osaisin enää kävellä.
Korkokenkien käytöstä kokonaan luopuneena, on elämä aika vaikeaa.
- Olen mestari rikkomaan sukkahousut. Muistaakseni etiketin mukaan ei ole soveliasta käyttää yli 30 tmv. denierin sukkia. Myin etikettikirjani viime vuonna, joten en voi asiaa tarkastaakaan. Ehkä googlaan. Kiinnostaa niin helvetisti, denierit.
Uusien, ohuiden, eli 5-30den. paketista ottamisen ja jalkaan pistämisen jälkeen ennätys on vissiin 30min., ennen kuin niissä on ainakin tusina silmäpakoa. Toisin sanoen 1min. ennen kirkkoon kokoontumista menen jonnekin nurkan taa pistämään vaivihkaa sukat jalkaan. Mikäli haluan esiintyä ehjissä sellaisissa.
- Kampaus. En osaa tehdä sellaista, joka ei valahda alas viidessä minuutissa. Nytkin päässä on tällainen:
Hainhampaat rikon heti, kun yritän juntata sellaiset niin tiukkaan päähän, jotta ei lähtisi valumaan. Olen liiallisella voimankäytöllä rikkonut about 12-15 hammasta takaraivoani vasten. Mulla hiukset painaa sellaisen 350g. Miksei voida myydä jotain sotanorsuhiuksille tarkoitettuja kiinnitysvärkkejä?
- Pakkeliongelma myös. Kukaan tuskin katsoo kovin hyvällä, jos saavun paikalle tyypillisessä drag queen-meikissäni.
Miinuksia olisi paljon lisääkin. Ne jääkööt.
Saldo on siis yksi plussa.
Että lähdemma tästä ostamaan kenkiä, lisää pinnejä, sukkahousuja (paljon), lankaa ja ehkä uuden hainhampaan rikottavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti