May Day

Follow my blog with Bloglovin
Enpä tiennyt miten monen mutkan kautta tapahtuu blogloviniin listautuminen, ei se ennen ihan tällainen ollut. Taas yksi asia jota en osaa enää.

Vuosittainen perinne sekä vappuna että halloweenina on pukeutua joko a) geisha-henkisesti b) 60-luvun filmitähtiä mukaillen c) Pocahontas d) hippi.

Tänä vuonna taidan mukailla eniten halpaa versiota Brigitte Bardotsta, jos edes kehtaan sanoa mitään sinne päinkään ilman että loukkaan yhtäkään menneiden aikojen sensuellia nais-ikonia.

Kyllä! Työnnän huulia eteenpäin niin että näytän sekä leikellyltä että typerältä, mutta se on tarkoituskin. Suomalaiset ei vaan taida ihan ymmärtää että tässä ei mennä vakavalla teemalla, sillä sain sen verran mulkoilevia katseita Citymarketissa.

Tämä kyseinen peruukki on ikivanha, ja käytin sitä teiniaikoina ihan arkenakin (tosin yleensä pipo/huivi päässä, niin että hökötys näytti edes prosentin aidommalta), tarkemmin ottaen silloin kun olin kalju. En pysty katsomaan enää sen aikaisia kuvia, koska olin kieltämättä aika hurjan viisaan näköinen pandameikkeineni + pukeuduin vähintään provosoivasti. En silti kadu niitä aikoja, koska olen aika varma että mun oli pakko saada pitää ihan omanlaiseni kapinakausi.

Yksi asia on varmaa: en enää ikinä aio blondata omaa tukkaani / saati sitten ajella kaljuksi!

MAHA

 Rv 12+5 
Eli, kireiden vaatteiden kanssa jäisin jo kiinni tarkkasilmäisimmille.

Veikkaan, että selkäni luontainen notko saa mahan olemaan noinkin ulkoneva jo tässä vaiheessa. Sitähän olen päivitellyt, että jos tuo tuosta kaaristuu päivä päivältä enemmän, olen loppuajasta ihan hirveän notkolla ja hulvattoman näköinen. Tätä kuvaa ottaessa yritin ihan tosissani korjata ryhtini ja selkäni mahdollisimman suoraksi, vaikka tulos näyttää päinvastaiselta. 

 Mietin kuinka paljon ihmisen notkeus vaikuttaa selkärangan muotoon, vai vaikuttaako ollenkaan - olenko muuten vaan aiheuttanut itselleni kaariselän heittämällä itseni sillasta ympäri liian monia kertoja, tarkoittaen alempaa kuvaa + tuosta ympäri. 

Hällä väliä, ehkä tuli selväksi jo että mulla on notkoselkä jos tarkkaan katsoo.

.

Kehitin uudelleen rakastumisen kotelomekkoihin. 

Ensi heinäkuussa olisi yhdet häät Italian puolella, ja neitivaistojeni herättyä jälleen, olen jo löytänyt pitsisen, venyvän kotelomekon (vai muuttuuko se olkaimelliseksi tuubimekoksi jos se venyy? mutta voiko tuubimekko olla olkaimellinen?) kyseiseen tapahtumaan. Mikäli se siinä vaiheessa mahtuu ja sopii +35°C lämpötilaan, auringon huomioon ottaen.  

Sikäli on typerää ostaa vaatteita etukäteen, kun en ikinä voi tietää minkälainen sotanorsu saattaisin olla parin kk päästä. Äitini vannoo etten saa isoa mahaa, mutta itsellä on sellainen tuntuma että näytän myöhemmin isolta jumppapallolta.

Yhtä kaikki minkälainen maha tahansa on tervetullut, plus ne siihen liittyvät kilot muualle, arvet, turvotukset sun muut.

En aio tyrkätä tänne mitään klassista ultraäänikuvaa

Siellä on.

Liikkui kovasti, joka hämmensi entisestään. En tiennyt että 6cm pituinen olento voi venytellä ja heilua jo niin inhimillisesti. 

Niskaturvoke oli 1mm. Eipä mikään takaa, että kaikki olisi 100% hyvin ja normaalia, sen näkee sitten vasta tavatessa. Joka tapauksessa, nyt tuntuu että pystyn taas hengittämään. 

Olin jo pelännyt ettei tuolla ole enää mitään elossa, sillä pahoinvointi loppui pari viikkoa sitten. Viisaana googlailin ja päädyin lukemaan keskeytyneistä keskenmenoista, joista oireiden loppuminen saattaa kertoa, joissain tapauksissa. 

Tähän hätään tein myös jotain anteeksiantamattoman typerää ja hommasin kotidopplerin. Äitini, isoäitini ja tämän äiti selvisivät ilman moisia, joten hävettää myöntää että peloissani hommasin sen. Löysin dopplerilla sydänäänet heti samana päivänä, tämä oli viikko sitten. Eihän se turha kapistus ole, mutta olisin tahtonut olla vahvempi ja odottaa tyynenä (eli helvetin kauhuissani) tämänpäiväiseen ultraan. No, nyt viimeistään luotan doppleriinkin, mutta aion hillitä itseni ja kuunnella sillä max krt/vk.

Ihan oikeasti tuntuu kuin harteilta olisi nostettu paino, nyt viimein uskon 100% varmuudella, että tuolla on joku, se hengittää ja kaikki on tällä hetkellä ok.

Pistän tännekin, vaikka noista on tainnut vilahtaa kuva aiemminkin (toinen on prinssi uljas). Tavallaan kadun, että luovuin omasta sukunimestäni. 

Olihan se nyt vapaasti käännettynä Foxy. 

Lumi-luminen - snow-snowy - kettu-kettunen - fox-foxy. Eikö? 

Toisten silmissä se on varmaan todella ärsyttävää, mutta myönnän ihan täysin että meillä suvussa kettu on jatkuvana aiheena. Joulukorteissakin on pakko aina olla kettu.

Minäkö muka paksu

Cooper, tuo nopeaan kasvava lihaskimppu ja typerä emäntänsä. En enää ikinä vertaile Cooperin mittoja netissä tai muutenkaan. 

 Jo melko alusta lähtien ollaan saatu mulkoiluja koskien Cooperin ikää suhteutettuna kokoon. 

Kyllä mäkin näen, että koira on kookkaampi kuin ikäisensä, mutta tässä kohtaa ei ole syyttäminen ruokavaliosta tai siitä että omistaja lellisi koiraansa liialla määrällä. 

Myös ihan piirteiltään poju on jo todella aikuismainen, kuvissa vielä korostuneemmin. 

Melkeinpä kartan Cooperin iän kertomista tuntemattomille koiraihmisille, sillä muutoin sieltä tulee heti se syyllistävä JAAHA-katse. 

Pentueestaankin Cooper näyttäisi olevan se suurin. Eikö joku pennuista aina senkin tittelin saa? 

Tiedän että olen yliherkkä kritiikille, mutta tahtoisin tehdä itselleni paidan, jossa lukee "en ruoki koiraani liikaa". Kaikkein tukevinta puppua on väittää Cooperia lihavaksi. Painoa on juu, mutta nytkin uimakauden alkaessa en usko että kukaan koiran märkänä näkevä kehtaisi väittää tätä pulskaksi. 

Mistähän on yllättäen tullut entistä suurempi kaipuu palata asumaan maaseudulle? Jonnekin missä ei ole ihmisiä, tai jos niin maatilallisia, joilla kissatkin on paksuja ja onnellisia.

Rv 10

Nyt se alkaa! 

Ne mielenkiintoiset mahapostaukset. Mulle on ilmaantunut pieni kumpu n. viikko sitten. Totta puhuen en ole varma mikä on turvotusta ja mikä ei. Kohdun tulisi käsittääkseni olla nyt noin appelsiinin kokoinen. Jos vedän vatsaa sisään, ei alavatsa liikahdakaan enää yhtään sisäänpäin. Se on todella hämmentävää.

Omissa silmissä ero on päätähuimaava. Vatsan linja oli ennen suora ja nyt se on noin epämääräisen kuhmurainen.

Enää pari viikkoa "turvalliseen" aikaan. Hormonihirviönä täällä toimii Marco, minä en niinkään (paitsi itkeskelyt ovat alkaneet).

Rotten

Hampaani nimittäin.
Nelisen vuotta on kulunut kaamean häpeän kanssa, mut harvemmin näkee hymyilemässä suu auki.
Nämä alkoivat mustumaan ja tekemään kamalia karies-koloja (reikä ei riitä kuvaamaan) kun olin about 18-vuotias. Tuolloin tälle oli syykin, sillä viikonloppuiltoina join punaviiniä ja hampaat jäi iltaisin pesemättä. Jos voisin palata menneisyyteen, kävisin lyömässä teiniminääni puulla päähän.

Vähän ennen kuin täytin 19, aloin jo olemaan fiksumpi ja huolsin hampaitani kaikkien suositusten mukaan, vaikkakin jokseenkin hysteerisesti.
Siitä asti tilanne on mennyt vain huonompaan. Italiassa näytti siltä, että saisivat hampaani kuntoon, mutta hoito jäi kesken kun suuntasimme takaisin Suomeen. Muistona tästä on hammasta, joista se musta kolo on peitetty, ja joissa myöhemmin karies on kuitenkin noussut ylös muodostaen mustan vaakatasoviivan hampaan keskelle.
Suomessa kävin pienellä yksityisellä klinikalla. Paikkasivat siellä kyllä ne normaalin kokoiset reiät ja putsivat hampaita ainakin 5 kertaa soodalla, mutta koloille ja rellestävälle kariekselle ei kuulemma voinut tehdä mitään. Lannistuin tästä ja hyväksyin, että joudun vaan odottelemaan kunnes nämä ovat kokonaan mädät, tippuvat pois ja saisin tekarit.
Eli, vietin vajaa vuoden käymättä hammaslääkärissä, kunnes raskausuutisten takia kävin tänään tarkastuksessa, aivan toisessa paikassa.

Käsittääkseni lääkäri laski mukaan nuo kolot (ne ovat about puolet tuosta määrästä), eli lopullinen reikäsaldo 13!
13!
Tavallaan tahtoisin shokeerata, ja pistää kuvan hampaistani, mutta häpeä estää sen.
Toisaalta olisin loistava esimerkki kiertämään kouluissa, vilauttaen hampaani ja kertoen, että peseminen on tärkeää tai muuten käy näin, jo nuorena.

Tänään lääkäri katsoi mua silmiin ja kysyi "pesetkö sä oikeasti hampaitasi", johon vastasin rehellisesti kyllä. Hämmentäväähän tässä on se, miten on mahdollista että nämä ovat vaan jatkaneet ja jatkaneet rappeutumistaan kaikesta huolimatta.
Ikää mulla on niin naurettavan vähän, verrattuna hampaiden kuntoon.

Jos karies on ulkonäöltään vieras, googlaamalla löytyy monia esimerkkejä.
Tuollaisia ne kolot ovat.

Finalmente

Tekstiä ei kannata lukea, jos on kovasti vastainen uusien lapsien synnystä nykymaailman *paskan keskelle.


Isoäitini tästä varoitti, eli alkaa tapahtua heti kun otatte koiran. Toinen pätenyt sanonta piti paikkansa myös: kun lopettaa yrittämisen, se onnistuu.
Näin kävi heti.
Viimeiset vajaa 2kk on mennyt todella epäolennaisissa fiiliksissä.

En näe mitään pahaa siinä että möläytän asian tännekin, en ole niin taikauskoinen. Eli, jos hyvin käy, meille tulee jälkikasvua ensi marraskuun tienoilla.
Nyt mennään vasta viikolla kahdeksan, joten kesken menemisen riski on vielä suurehko. Olen jo asiasta tiedotetuille ihmisille tehnyt selväksi, etten sitten halua mitään säälipisteitä jos tämä ei onnistukaan. Monethan asian arvasivat, ja oli hemmetin vaikeaa pitää salaisuutena tähänkin asti.
En aio tyrkätä tänne mitään klassista ultraäänikuvaa, eikä me sellaista vielä kotiin saatukaan.
Mutta varmistetusti tuolla kasvaa atm pavun muotoinen sykkivä olento, uskon sen nyt viimein.

Olin oksentaa ylleni, kun jouduttiin/päästiin ekaan ultraan, jossa koet ensin häväistyksen levittämällä jalkasi venäläiselle naislääkärille, jonka jälkeen saat sisääsi ultraäänikepin, joka ei sekään mukavaa ole. Tästä eteenpäin kauhunhetkiä kun lääkäri ei löydä mitään, kunnes hetken päästä ruudulla näkyy epämääräinen lepattava kyhmy. Marco istui vieressä ja hymyili typeränä. Minä makaan edelleen jalat levällään ja yritän nähdä ruudusta edes jotain, jotta saisin muuta ajateltavaa kuin itse tilanteen epämieluisuuden. Venäläinen lääkäri puhuu jotain vahvalla aksentillaan, en tajua mitään.
Sitten iski liian lämminhenkinen ja kuvotus. Myös ajatus jostakin elävästä sisälläni oli siinä hetkessä vastenmielistä, kuvottavaa ja pelottavaa. Jos en olisi päässyt pukeutumaan parin minuutin päästä, olisin ihan taatusti laatannut.
Tässä siis oma eka ultrakokemukseni.


Tiesin, että nykyään käyttävät sitä hemmetin alapää-ultrakeppiä, eikä vatsan päältä toimivaa, joten osasin odottaa hetkeä kauhulla, koska tiesin reagoivani noin monen tunteen summaan negatiivisesti, en vauvankuvaisin ihastussilmin.
Marcon isä hämmästeli kun kerroin, että käyttävät suomessa tätä transvaginal-mitälie alkuraskauden ultrassa - Roberto teki pitkän uran myyden sairaalalaitteita Japanissa asti, joten raskauden ultralaiteet eivät ole tälle vieraita.
R mielipide oli, ettei keppiä ole mitään hyötyä käyttää, ellei kyseessä ole sairaalloisen ylipainoinen nainen, jolloin ultra ei "ylettyisi" vatsapeitteiden alle. Niin kovasti toivon, että Suomessa lopetettaisiin ajattelemasta, että keppiultra olisi tarpeellinen tarkkuutensa vuoksi. Miksei tästä voisi tehdä vaihtoehtoista, niin että odottaja saa itse päättää kummalla?


Yritystä meillä oli takana tasan vuosi, ja olin jo satavarma etten kykene saamaan lapsia ollenkaan. Meidät oltaisiin viime kuussa pistetty lapsettomuustutkimuksiin, ellen olisi plussannut juuri ajoissa.
Tähänkin hetkeen pääsy on tosi arvokas, enkä enää pelkää keskenmenoa vaan ajattelen asian yhtä kaikki positiivisena. Pääasia että nyt tiedän kroppani pystyvän tähän.

Väliin hieno kuva ja outo asento. Kropassa ei vielä huomaa muita muutoksia kuin turvotuksen ja kasvaneet rinnat, ne kun olivat paljon olemattomammat aiemmin. Pelkään, että tulen pistämään paljonkin kehonmuutos-kuvia, sillä itseäni kiehtoo ihan mielettömästi miten paljon raskaus muuttaa vartaloa. Aion tallennella tilannetta aktiviisesti.

Aloin aavistella jonkin olevan hullusti sinä iltana kun haistoin Cooperin vatsalaukun sisällön 3m päähän ulkona. Saman yön aikana koiraparka laattasi makuuhuoneeseen, eikä haju lähtenyt pois nenästäni, vaikka pesin kohdan kloriitilla ja nukuin koko yön ikkuna auki. Hajua oli kaikkialla.
Seuraavana aamuna tein testin, jonka malttamattomuuksissani tulkitsin negatiiviseksi. Otin välissä suihkun, jonka jälkeen olin heittämässä testiä pois, ennen kuin tajusin siinä kaksi viivaa. Olin niin tottunut tyhjänpäiväisiin testien tekoihin, etten tietenkään uskonut tätä todeksi.
No, oltiin sovittu että lähdetään äitini kanssa kaupoille. Näin tässä tilaisuuden ostaa läjän uusia testejä.
Yritin ihan tosissani ujuttaa äitini erilliselle kassalle, mutta tämä pysyi perässäni kuin liima, ja tietenkin näki testiläjäni kassahihnalla.
En sanonut mitään, ennen kuin kotiin palattuani tein jälleen kolme positiivista testiä. Kyllä, olen ihan hullu testaaja, ja ajattelin kaikkien liuskojen ja puikkojen olevan viallisia.


Hajuaistin superior-tarkkuus oli siis ensimmäinen oire.
Sitten aika pian alkoivat alavatsakivut, vihlonta, repäisyt sun muut.
Ja tämä pahoinvointi.
Yököttää koko ajan, aiemmin vaan aamulla, sitten aamulla ja illalla, nyt 24h.
Himoruokailut ovat myös alkaneet, enkä selviäisi ilman suolakurkkujen anti-oksetusvaikutusta.
En ollut syönyt, saati halunnut syödä suklaariisimuroja kymmeneen vuoteen, nyt pari viikkoa sitten niitä oli PAKKO saada.
Nämä tyypilliset raskausoireet ovat tulleet harvinaisen selviksi ja aidoiksi, enkä nykyään enää kyseenalaista raskaana olevien elämisen ajoittaista surkuhupaisuutta.

Hormonihommat ovat ihan tosiasia myös. Cooperia kohtaan alkoi kaamea hylkiminen, tuossa kk sitten. Nyt se luojan kiitos tuntuu vähän hellittäneen.
En todellakaan aio antaa periksi, että paksuna oleminen vaikuttaisi suhteeseen koiran kanssa. Tottakai tuo karvakasva haisee niin pirun pahalle ja vahvasti, että yökkään, mutta yritän parhaani mukaan pitää yllä normaalin elämän, enkä anna käydä mitään Kaunottaria ja kulkureita.


*En tarkoita, että etenkään Suomessa lasten saaminen tapahtuisi paskaan paikkaan, päinvastoin.

Enemmän meinaan sitä miksi nykymaailma on mennyt, etenkin lasten kasvattamisen suhteen. 2-vuotiaat näpläävät tabletteja ja parin vuoden päästä päivät menee pleikan tai xboxin kanssa, ei leikkiessä ulkona.
Elämmehän yltäkylläisyydessä. Vaippahyllyssä on 50 eri merkkiä ja merkillä 20 eri mallia. Lasten tekeminen on mun silmissä muuttunut kaupalliseksi.
Vaunujen lähtöhinta on kevyet 300e, ellei suosi käytettyä.
Pointtina on se, että nykymallin mukaan kaikki on tehty liian helpoksi, eikä näin suuren vauvoille kohdistetun tavaramäärän perässä pysy järki mukana.
Onhan se kiva, että lapsensa voi pukea söpöihin merkkivaatteisiin, mutta totuus on, ettei vauvat oikein välitä mitä merkkiä niillä on päällä.
Mäkin voisin olla brändin perässä juoksija, mutta se on sitten Ruskovilla, ei Ralph Lauren.

Tiedän, että useimmat merkkivaatteet ovat laadukkaampia ja näinollen kestävämpiä, enkä tarkoita höpinöilläni tuomita fancy-dress-vauvoja, sillä jokaisella on oikeus päättää lapsensa vaatteet itse.

Liian monista asioista tehdään tänä päivänä muotiin kuuluvaa tähtitiedettä. Sama koskee koirien kasvatusta, lapsista puhumattakaan. Ristiinnaulitsen itse itseni, kun kirjoitan tämän, mutta hei, mä voinkin nykyään vedota hormoneista johtuvaan hulluuskohtaukseen.