Kuvia jälleen

Enimmäkseen kaikkea turhaa. Halusin silti postata jotakin. 

Polohengausta, tyypillistä

Yök, talvi, älä tule koskaan enää.

Ai miksi halusin postata jotakin? Koska tahdon valittaa, taas!

 Tällä kertaa aiheena tietokoneet. Omani pätkii kaikin puolin. Suurin murheen kryyni on tällä hetkellä messenger, jota en n. 3 viikkoon ole saanut pelittämään kunnolla. Typerintä tässä on, etten edes käytä sitä aktiivisesti, mutta epätoimivuus vituttaa silti.


Ainiin. Tänä yönä ei pahemmin nukuta, sillä (viisaudestani kertoen) ehdin pistää pyykkini kuivumaan aivan liian myöhään, eli n. klo 20 ja risat, heti Vantaalta palattuani. Meinaan siellä pyykeissä olivat ainoat puhtaat lakanat.
Tässä niiden kuivumista odotellessa:
dataan + mukamakatson leffaa ja välillä kuuntelen musiikkia, enimmäkseen sitä, sillä keskittymiskyky ei juuri nyt taivu elokuville + ramppaan tupakalla.
Ulkona on melkein valoisaa jo. Kello on 2:38.

Huomenna lähden Asikkalan suuntaan, pikaiselle päiväreissulle vain. Toisin sanoen käväisen metsän keskellä saunomassa ja uimassa, tosin se uimiseni on lähinnä pelkkää uikutusta laiturin nokassa, sillä vesi on vielä niin kylmää.
Iltapäivän jälkeen toivon olevani jälleen picnic-meiningeissä, kuten alustavasti suunnittelin siskoni kanssa.

Siihen kuluu lauantai.

Sunnuntaina on luvassa Lappeenranta.

Maanantaina töitä. Taas.
Olen viimein saamassa erään World design capitaliin tulevan teoksen valmiiksi.
(lisäys myöhemmin, en olekaan varma tuleeko se wdc-juttuun)
Se on lanu patsaan osa. Kivi.
Pitkä, kapea kivi.
Se näyttää penikseltä.
Oikeasti.
Mulla on kännykässä kuvia siitä, mutten osaa lisätä niitä koneelle. Muutoin voisin todistaa tämän asian.

Ei mitään jännää

en ollut humalassa

en ollut humalassa

en ollut humalassa

ja tukkaväri tämä nykyään, tosin kuvasävy hämää

Tunnelman ylläpitoyritys

Kuvasin pikkusisaruksia biitsillä

Sitten jotakin erittäin mielenkiintoista. Leikkasin jokin aika sitten äitini pihan metrin korkeaa nurmikkoa, joka oli omilla voimillani pelkkää surkuhupaisaa väkerrystä. Käytin polveani työntövoimana leikkurille. Tässä tulos.

Tämän juhannuksen suunnitelmat ovat noin yleisesti ottaen menneet päin helvettiä.
On vielä muutama vaihtoehto, mutten siltikään tiedä minkä valitsisin.
Tuntuu kurjalta lähteä omineni ajelemaan Hankoon - tai ei se matka, rakastan ajaa yksin ja kailottaa tykkäämieni artistien tahtiin, mutta perillä..  Mitä hittoa teen siellä yksin?

En tiedä. Jonnekin lähden kuitenkin. Yksin.
Ehhe.

Sosiaalisuus, tuo ainoa asia, jota en koskaan oppinut.

Mick Harvey Suomeen!

Syyskuussa Tampereella.
Pakko päästä.


----
Ainiin, postailen tähän samaan syssyyn päivän kuulumisia.
Vietin tänään n. 7h erilaisissa sairaala-terveyskeskus-tyyppisissä paikoissa.
Kaikki alkoi viime yönä, jona en nukkunut lainkaan helvetillisen vatsakivun takia.
Aamulla varailin työterveyteen ajan. Paikan päällä todettiin mahdollinen umpilisäketulehdus.

Eikun lähete päksiin.

Siellä istuimme saattajani kanssa reilut neljä tuntia. Homma eteni hitaasti, ja matkan varrella oli muutamakin yksityisyyttä loukkaava hoitajahenkilö (mm. odotustilassa, kaikkien edessä tapahtuvaa kailotusta, että OOTSÄSE UMPPARIPOTILAS!?). Ei tästä sen enempää, paitsi voisin mainita, että vihaan sairaaloita, olen aina vihannut, tai n. 8-vuotiaasta lähtien, jolloin sain ensikokemukseni pitkistä ajanjaksoista ko. laitoksessa.

Viime yön ollessa uneton, oli koko touhu pelkkää nuokkumista. 3½h odottelun jälkeen päässäni pyöri vaihtoehto lattialle sätkien heittäytymisestä.
Josko sitten saisi apua.

Sätkimistä ei kuitenkaan tarvinut aloittaa, sillä vihdoin hiukan klo 17 jälkeen lääkäri kutsui mukaansa. Hän oli ulkomaalainen kaunissilmäinen nuorimies, sukunimestä päätellen ehkä puolalainen.
Pidättelin naurukohtausta vatsanpainelutilanteessa. Lääkäri yritti tulkita kasvoiltani mahdollisia kipukohtia, mutta siitä ei tullut hevon helvettiä kun meinasin koko ajan hymyillä, vaikka vatsan painelu sattuikin.

Sain reseptin, sairaslomaa ja kehotteen tarkkailla tilannetta, sillä kokeissa ei näkynyt mitään radikaalia.
Jos fyysiset oireet tästä pahentuvat, se on sama rumba uudelleen.
Toivotaan että niin ei käy.
Toki ehdin jo psyykata itseni mahdollista leikkausta varten, nyt ainakin tiedän mitkä ovat fiilikset sellaisen tilanteen sattuessa - eli toivottavasti ei koskaan.

Tulipa taas mielenkiintoisen pitkä selostus, olisin voinut tiivistää kaiken yhteen --> - lauseeseen.

Kokemuksia

Viime maanantaina istuin nyrpeänä terveyskeskuksen ylimmässä kerroksessa, paikalla oli lisäkseni hoitaja ja lääkäri.
Väänsimme kättä lääkityksestä.
Koetin selittää, että minä, lapsesta asti enemmän tai vähemmän homeopaattisiin parannuskeinoihin kasvatettu ihminen, en tahdo vetää naamariini mitään, joka ei ihmisen kehoon kuulu.

Selitys ei mennyt läpi. Istuin 10min. täysin vaiti, ja kuuntelin asianomaisten ylistyspuhetta teollisista lääkkeistä.

Sitten myönnyin. Ajattelin, että haen reseptin, mutten todellakaan aloita nappeja, sillä voisinhan aina vain feikata ottaneeni niitä.



No. Tilanne kääntyikin päälaelleen, kun sain loistavan päähänpiston rikkoa omia periaatteitani ja kokeilla tätä kyseistä lääkettä, olisikohan SNRI-kategoriaan kuuluva, en kummemmin noista tiedä.

Siitä päivästä lähtien, täysin valehtelematta, olen ollut kuin Naantalin aurinko.
En pelkää enää oikeastaan mitään, ainakaan niitä elämääni eniten rajoittavia pelon kohteita, joita en tässä nyt ala latelemaan henkilökohtaisista syistä.

Olen toimelias, kaikki tuntuu täysin järkeenkäyvältä, mielenkiintoiselta ja uudelta.

Vaikka tämä kaikki onkin vain napin luomaa illuusiota, haluaisin kieltämättä pitää tämän fiiliksen yllä.
Enhän aiemmin tiennyt paremmasta, siis tunneskaalojen suhteen.
Olin jo hyväksynyt sen, että elän elämäni 24/7 peläten ja vittuuntuneena.

Täyskäännös siis!

Viime lauantaina sain kuulla muutamankin "mitä sulle on tapahtunut?" - kysymyksen.
Kieltämättä tuntuu että olisin eri ihminen. Siis positiivisella tavalla.
Jopa pikkusiskoni, kohta 8-v., huomasi asian: "Mette hihittää tänää koko ajan".
(Tosin, kyseinen 3min. välein tapahtunut nauraminen johtui puhtaasti eräästä positiivisesta asiasta, pelon voittamisesta, jonka olin edellisiltana toteuttanut.)

Mutta ei huolta, en aio hukata sitä tyypillistä minääni kokonaan, lupaan vielä joskus olla vittuuntunut, tympeä, lyhytsanainen, kylmä ja ärsyttävä.

- Kaikki taatusti kaipaavat sellaista minää(minua? äidinkielen maikka auta) todella todella paljon.


Tiedostan myös sen, että tokkopa lääkkeen/vaikkasittenpsykosomaattinen vaikutus ikuisesti tehoaa, vaan taantumaakin saattaa ilmetä, mutta sekin on ihan ok.

Kaikki on näemmä ok tällä hetkellä, ha.

Rannalla

Eilisen istuskelimme Joutjärven nurtseilla.

Kuvaajana toimi Eerika.
(fotoja olisi sata lisää, lisäilen niitä kenties myöhemmin)

Tänään kävi jotakin jännää

IMDb heitti itsensä mukamaksulliseksi, mutta vain hetkeksi. Ehdin jo hakata päätä seinään.

Ja toinen jännä asia: olen sairaslomalla. Megalomaaninen flunssa, joka aiheutti mm. järisyttävää pakokauhua töissä, sillä meinasin n. 143439 kertaa aivastaa erään duunisarkaani kuuluneen valkoisen tilaustyökankaan päälle.
Kankaalle ei loppupeleissä käynyt mitään, mutta onnistuin kertaalleen rykäisemään aivastusklimpin hameehelmaani.

Mielenkiintoista, eikö? Se ainakin oli, kun yritin vaivihkaa mennä pesemään kyseistä länttiä pois helmastani.

Tänä vuonna mulle tyypillinen vain kerran vuodessa kipeänä - kaava ei siis pitänyt.

Pitkiä päiviä

Koululaiset ja suurin osa opiskelijoista aloittivat kesälomansa. 

Täällä suunnassa painetaan duunia ja hukutaan muutoinkin yleiseen tekemiseen. 

Oikeastaan pidän tästä. 

Ei ole aikaa edes valittaa mistään. 

Kuvia parista viime päivästä:

Haimme eilen siskolleni uuden auton Humppilasta.

Tie oli ärsyttävä, täynnä peltipoliiseja. Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen olin semisti pöhnässä, jonka vuoksi tuli kiljuttua joka ikisen pöntön kohdalla. Keskittymiskyky kun herpaantuu, sitä myötä myös kaasu.

Kuva jostakin läheltä Forssaa, pysähdyttiin taukoilemaan. Kesä muuten tuli, tuona päivänä oli järjettömän kuuma.

Kuvan otti Maaja

Tänään kyseinen eilen haettu auto sitten posahti. Myyjä-ihminen oli viritellyt siihen melko pitkälti omiaan.

Kuvassa taustalla siis naiset autonrassaaja 1. ja 2. + se joka ei osallistunut konepellin alle kurkkimiseen, vaan mm. voikukkiin ja kameraan.

(valitan epäsymmetrisesti kaareutuvia ripsiäni)

 Asia, josta olen kateellinen, erittäin:

Tein vakaan päätöksen hommata kunnon systeemit poloon. Musiikillinen nautinto kun on se, josta en lähde tinkimään.

Huomenna jatkuu tämä:

Nyt jatkan dataamista.
Kamalaa, etten ehdi harrastaa tätä lempipuuhaani nykyään kuin harvoin, ehhe.