Syyskuussa Tampereella.
Pakko päästä.
----
Ainiin, postailen tähän samaan syssyyn päivän kuulumisia.
Vietin tänään n. 7h erilaisissa sairaala-terveyskeskus-tyyppisissä paikoissa.
Kaikki alkoi viime yönä, jona en nukkunut lainkaan helvetillisen vatsakivun takia.
Aamulla varailin työterveyteen ajan. Paikan päällä todettiin mahdollinen umpilisäketulehdus.
Eikun lähete päksiin.
Siellä istuimme saattajani kanssa reilut neljä tuntia. Homma eteni hitaasti, ja matkan varrella oli muutamakin yksityisyyttä loukkaava hoitajahenkilö (mm. odotustilassa, kaikkien edessä tapahtuvaa kailotusta, että OOTSÄSE UMPPARIPOTILAS!?). Ei tästä sen enempää, paitsi voisin mainita, että vihaan sairaaloita, olen aina vihannut, tai n. 8-vuotiaasta lähtien, jolloin sain ensikokemukseni pitkistä ajanjaksoista ko. laitoksessa.
Viime yön ollessa uneton, oli koko touhu pelkkää nuokkumista. 3½h odottelun jälkeen päässäni pyöri vaihtoehto lattialle sätkien heittäytymisestä.
Josko sitten saisi apua.
Sätkimistä ei kuitenkaan tarvinut aloittaa, sillä vihdoin hiukan klo 17 jälkeen lääkäri kutsui mukaansa. Hän oli ulkomaalainen kaunissilmäinen nuorimies, sukunimestä päätellen ehkä puolalainen.
Pidättelin naurukohtausta vatsanpainelutilanteessa. Lääkäri yritti tulkita kasvoiltani mahdollisia kipukohtia, mutta siitä ei tullut hevon helvettiä kun meinasin koko ajan hymyillä, vaikka vatsan painelu sattuikin.
Sain reseptin, sairaslomaa ja kehotteen tarkkailla tilannetta, sillä kokeissa ei näkynyt mitään radikaalia.
Jos fyysiset oireet tästä pahentuvat, se on sama rumba uudelleen.
Toivotaan että niin ei käy.
Toki ehdin jo psyykata itseni mahdollista leikkausta varten, nyt ainakin tiedän mitkä ovat fiilikset sellaisen tilanteen sattuessa - eli toivottavasti ei koskaan.
Tulipa taas mielenkiintoisen pitkä selostus, olisin voinut tiivistää kaiken yhteen --> - lauseeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti