Viime kuukaudet ovat olleet pelottavia useallakin tavalla.
Stressilevelit ovat toki olleet huipussaan, mutten pistäisi senkään syyksi
kaikkea.
Epätietoisuus jatkuvan sekopääolon vuoksi on aika
kiusallista.
Tänään mietin pääni puhki muita mahdollisia lähteitä setvien.
Fyysiset oikuttelutkaan eivät vaan voi kaikki olla psykosomaattisia.
Näitä oireita ovat vapina, kylmä-kuuma-aallot, hedarit,
kuumeilu, raajojen ylenpalttinen puutuminen (jos istun hetken paikoillani,
jokin ruumiinosa on heti tunnoton), paineen ja painon tunne päässä, selässä,
jaloissa, kipupistokset yleensä selässä (jos esim nousen pikaisesti ylös tai
muutoin vaihdan asentoa tekemättä sitä mummohitaasti), nopeiden liikkeiden
jälkeen myös silmissä sumenee ja huippaa, tämä tosin on ollut vaivana niin
kauan kuin muistan.
Muita juttuja ovat muistiongelmat, puheen tuottamisen
vaikeus, hajuaistin oikuttelu (koko ajan jossain haisee pahalle, ja pelkään
että se olen minä itse ja joku ominaishajuni), nielemisvaikeudet, korvien
lukkoon meno ja samanaikainen pelottava yltiöpaine, siniset varpaat ja sormet, ihottuma ja käsiongelmat yleensä,
tasapainohäiriöt ja motoriikan huonontuminen (tiputtelen kaikkea ja arvioin
liikelinjat väärin, tämäkin tosin käsien haavaisuuden tuoman jähmeyden syytä).
Tässä pääpointit, ja osasyitä sille miksi olen jossain ihan muualla koko ajan.
Kirjoitin äsken paperille, että maksoin laskut tänään. Jos
hukkaan lapun, alan maksamaan niitä laskuja huomenna uudelleen.
Ajaminen on muuttunut käsittämättömän pelottavaksi, etenkin
pimeällä. Näkö menee aivan sekaisin valoista, ja siksi seilaankin tuolla liikenteessä
juuri sillä tavalla että poliisit taatusti pysäyttäisivät luullessaan olevani
promilleissa. Jalat väsyvät ja puutuvat polkimilla niin paljon, että on vaikeaa
pitää niitä paikoillaan tärinän ja voimattomuuden takia. Haluaisko joku lähtee kyytiin?
Yritin jo parisen kk. sitten saada lääkäriaikaa. Onnistuin
ensin soittamaan väärään numeroon
päijätneuvon sijaan, jokin saman systeemi
tuloskyselynumero. Tämän jälkeen itkin vuolaasti tunnin. En edes tiedä miksi,
tai kenties koska koin taas tehneeni jotain ylenpalttisen pahaa, vaikka pyysin monta
kertaa anteeksi numeroon vastanneelta henkilöltä.
Seuraavaksi jonotin jopa oikeaan
numeroon, jossa käskettiin menemään päivystykseen, joka on siirtynyt päksiin,
jossa saa jonottaa 4-5h ennen 5minuutin hoitaja/lääkäriaikaa.
Eli sulaa laiskuuttani en ole saanut aikaiseksi mentyä
tiivistämään oireitani yhteen hengenvetoon jollekin terveyshenkilölle, joka
taatusti lätkäisi käteen antibioottikuurin sen suuremmin kuuntelematta
kombinaatiota.
Jos olen haudassa kuukauden päästä, en voi syyttää siitä
ketään muuta kuin itseäni. Voisin ainakin kuolla vähän ylpeämpänä saadessani
syyn sille miksi olen valittanut huonoja olojani niin paljon.
Niinpä, olen jo diagnosoinut itselleni myyräkuumeen,
poskiontelotulehduksen, verenmyrkytyksen, dementian, verenpaineen ongelmat,
tahdistimen tarpeen ja suusyövän. Näitä oli muitakin, mutten kappas vaan muista
enää.
Tai sitten meneillään on vain joku perus tulehdustila, joka
voisi olla aiheutunut esim. siitä, että altistun joka päivä ties mille
kemikaaleille käsihaavojeni kautta.