Sydäreitä

Olin taas eilisen illan ja yön sairaana, kroppa ei näemmä vieläkään siedä syömistä ollenkaan. Alkaa olla jo epätoivoista, koska antibioottienkaan ei pitäisi näin monia päiviä jälkeenpäin enää vaikuttaa.

Anyway, aina kipeänä olen mieluummin yksin ja siksi vietin unettoman yön erillisessä huoneessa.

Aamulla oven avattuani törmään ensimmäisenä tähän:

Täällä on meneillään pelotteluyritykset vuoron perään.

Koin sydämenpysäyksen, mutta samalla aamun pelastuksen.

Nyt venaan Marcoa töistä ja mietin miten voisin kostaa.

Kauhuleffojen katsominen Marcon kanssa on ihan toivotonta, viimeksi katseltiin Grudge ja joka ikisen pelottelukohdan aikana se keksi jonkin tavan saada mut kiljumaan, esim. salaa hivuttamalla käden mun pään taakse ja sitten kaunanaisen pompatessa ruutuun Marco tarrasi kiinni.

Tuo kuvassa oleva kallomaski on suuri pelkoni ja yritän piilotella sitä, mutta en ikinä keksi paikkoja josta Marco ei sitä löytäisi.

Jäähyväiset

Maaja kuvasi.

Rakkaalle entiselle Pololleni, joka viettää luultavasti loppuelämänsä Norjassa. Isäni oli kusipää eikä suostunut että oltaisiin ajettu lentokentälle tällä autolla, vaikka olisin kovasti tahtonut tehdä vielä viimeisen tripin ennen Suomen jättöä.

Monien mielestä on taatusti helvetin typerää, että jollakin on tunneside autoon. Niin minäkin ajattelin (en esim. voinut käsittää minkä kumman vuoksi siskoni rakasti niin paljon Caravelleaan), ennen kuin hommasin omani.

Polon kanssa elämäni alkoi olla sellaista mitä halusin sen olevan, pystyin toteuttamaan niitä asioita joiden tiesin olevan päälleni hyvää tekeviä ja pystyin olemaan täysin riippumaton toisista ihmisistä. Reissasin minne halusin ja mihin aikaan vain, yksin yöllä ajaminen oli eräitä parhaita tunteita.
Auton myötä aloin oppimaan myös julkisilla paikoilla liikkumisen.
Kuulostaako oudolta?
Homma meni niin, että tunsin oloni aina turvalliseksi tietäessäni oman auton, oman tilan, piilon, odottavan jossain lähellä parkissa, jos tilanne en-pysty-olemaan-ihmisten-ilmoilla iski.

Jo yksistään tämän vuoksi aloin rakastamaan Poloa. Se teki reilu viikossa sen, mihin puhujatädit ja -sedät ja napit ja siedätyshoidot eivät monissa vuosissakaan kyenneet.

Autot ovat pelkkää peltiä, mutta kyseisestäkin matskusta jonkun on helppo rakentaa suojamuuri.


Nykyään Polo on tosiaan isäni nimissä ja Norjassa, en mä voinut sitä mukaankaan tänne ottaa.
Veikkaan että sinne se myös jää, kilometrejäkin taisi jo mun käytössä olla yli 400 000. 
Kaipaan ajamista aivan hirveän paljon, täällä en voi sitä toteuttaa kun en tiedä mitään automaattivaihteisista.

Lisäisin tänne Polon elämänkaaren kanssani kuvin, mutta en taida kehdata koska saisin taatusti ilmaan turhan tragikoomisia fiiliksiä.

Pointti oli: jää hyvästi ihana entinen autoni ja kiitos kaikista kilometreistä. Kiitos myös niille Jyväskylän automyyjille jotka jäävät historiaan niinä harvoina autokauppiaina, jotka myivät mulle aikanaan täydellisen ehjän käytetyn auton.

Pitäkää mua autohulluna ja typeränä, ihan vapaasti.

Nimeän itseni kiukuttelijaksi

On ihan käsittämätöntä miten pienestä alan jurottamaan ja sulkeudun täysin.
Kommunikointi on tuolloin äärimmäisen vaikeaa, vaikka useimmiten tahtoisinkin pystyä puhumaan ja kertomaan että mikä nyt mättää.

Pieni osa mielestäni kai tahtookin asioiden olevan jollain lailla huonosti, sillä tämä johtaa siihen että pääsen marttyrisoimaan ja olemaan vaikea ja surkuttelemaan elämän kauheutta ja asioiden vaikeutta - vaikka todellisuudessa mikään ei ole huonosti.
Ihan käsittämätöntä.

Hyvä asia on kuitenkin se, että nykyään tiedostan tekeväni näin, eli voin alkaa muuttamaan lapsellista käytöstäni parempaan suuntaan.
Ensimmäisenä voisin alkaa muuttamaan asioiden päässäni pitämisen, vaikka se vaikeaa onkin, sillä lapsesta saakka kiinni pidetty älä puhu, älä kommunikoi, kiukuttele toisten näkökulmasta ilman syytä ja ole mieluummin jurona hiljaa koska sitten ei tule vaikeuksia - käyttäytymismalli on iskostunut todella tiukasti.
Välillä tosin saan hirveitä avautumiskohtauksia, jolloin tahtoisin puhua ja selittää kaiken mahdollisen maan ja taivaan välillä, yleensä nämä puheryöpyt sattuvat sellaiseen ajankohtaan kun kellään ei ole aikaa kuunnella.

Ja mitä sitten tapahtuu?
- Loukkaannun verisesti kun mua ei kuunnellakaan, vaikka kerrankin puhuisin. Asiaa ei auta sekään jos tämä kuuntelemattomuus on vain parinkymmenen sekunnin mittainen ja sittemmin loppuva, sillä olen luovuttanut puhumisyrityksen jo ensimmäisellä epäonnistuneella yrityksellä, koska turhaudun kuin pieni lapsi. Tämä taas turhauttaa muut ihmiset, kun en suostu toistamaan asioita.
Helvetin ärsyttävää se munkin näkökulmasta olisi, jos joku käyttäytyisi kuin minä.

Siitä pyörähtää käyntiin oravanpyörä, loppumaton ja ikuinen.
Minä suutun - toiset suuttuu - minä lepyn - toiset on vielä vihaisia - minä suutun kun toiset on vieläkin vihaisia - tällä välin muut luulee että olen jo leppynyt ja ovat normaaleita, kunnes huomaavat että olenkin taas naama norsunvitulla ja sittemmin hekin ovat.

Loistavaa, eikö?
Loppupeleissä kaiken pahan alku ja juuri on tapa jolla käyttäydyn.

Koskahan alkaisin aikuistumaan.

Here we go again

Sain niin vahvoja antibiootteja että päätin tehdä olostani helpomman ja paastota kuurin loppuun asti.
(Jabba the hutt on onnellinen kun saa kelposyyn olla syömättä.)
Saatanallista myrkkyä keholle, vihaan antibiootteja.
Eilen olin ihan sekaisin, fyysisesti ja henkisesti.

Kun olen äärimmäisen hermostunut, huonovointinen ja peloissani, nauran hysteerisesti (välillä toki ilman hermoilua ym.), tämän vuoksi annan kai aika ristiriitaisen kuvan. Kuka nyt kärsiessään nauraisi?

Niin no, ne, joilla fyysiset asiat (esmes se refleksinauraminen) kompensoivat mielen hysteriaa.

Aamupäiväkuvia

Kyttään koko ajan lintuja jotka käyvät syömässä marjoja ikkunan alla olevasta pihlajapuusta. Ikkunan läpi kuvaus tosin tekee sameuden.

Tänään illemmalla lähdetään joksikin aikaa Italian puolelle.

Lunta!

Näkymä herättyä

Kaapin kasausta

Kaikki hyvin

Paitsi Jabba tuntee olevansa liian Jabba.

Arvatkaa mitä

Olen maailman onnellisin ihminen.


(Jos lentokone ei huomenna putoa taivaalta tai auto hajoa lentokentälle ajaessa.)

Stressikuolema

Koko ajan tulee uusia monimutkia nykyisen elämäntilanteeni kanssa.
Koetan parhaani mukaan säilyttää aivoni ehjinä, mutta välillä tuntuu liikaa burn out-fiiliksiä.
Kirjoitan päivän hoidettavat asiat muistikirjaan, kännykkään ja erillisille lapuille, luen niitä jatkuvasti, mutten silti muista yhtikäs mitään, koska olen koko ajan juoksemassa paikasta toiseen, enkä siltikään saavuta muistilappujen loppua, listat kasvavat koko ajan.

Loppuu voimat pian, vaikka onneksi tässä mennään loppusuoralla ja olen saanut esimerkiksi häkellyttävän paljon apua asuntoni tyhjentämisessä.

Selvisi muuten jokin aika sitten että mun käsien paskaan kuntoon meneminen on n. 50% psykosomaattista, stressi ja kaaos pään sisällä vaikuttaa toki myös fyysisesti. Tällä hetkellä mun kädet on pelkkää haavaa.

Ihanaa luettavaa tällainen valittaminen.

Empty spaces

Tänään sanoin itseni irti töistä, tai torstaina se vasta virallistuu.

^ Kämppä on tyhjentynyt melko hyvää mallia.
Polo(ex-ni-pääte) on nyt isäni hallinnossa, olen siis vähän avuton näiden muuttokuormieni kanssa. Vielä olisi paljon UFF-kamaa ja huonekaluja ja mattoja roudattavana seuraavalle kädelle. En kerta kaikkiaan jaksa yrittää myydä mitään, koska kaikki omistamani on mulle melko arvotonta, haluan vain kaikesta eroon mahd. helpolla tavalla.

Ongelmia ländloordin kanssa, uumoilin jo aiemmin tämän soitellessa mulle että "et ole maksanut vuokraa" (jonka olin toki hänelle maksanut pari pv. ennakkoon kuten vuokran kanssa teen aina), että kyseessä on persoona joka yrittää fuskailla tai muutoin keplotella omaa etuaan rahallisesti.

Tämän kanssa tuli konfliktia myös myöhemmin, kun mun olisi Roomasta käsin pitänyt mennä avaamaan sille kämppäni turvalukko. Onneksi äitini pelasti tilanteen, olin luojan kiitos antanut hänelle vara-avaimeni.

Nyt jännään sen takuuvuokran kanssa. Tuskin saan siitä takaisin penniäkään vaikka asunto on tasan samassa kunnossa kuin oman vuokrasuhteeni alkaessa.

Kun luovutan avaimet ja asunnon, olen käsketty sanomaan vuokraisännälle VITTU myös Marcolta.
Teen sen enemmän kuin mielelläni.