Viime päivien kuvia pt.578

Käytössäni on uusi läppäri, joka on niin tähtitieteellinen etten osaa sitä käyttää. Marcohan on niitä lelumiehiä ja tahtoo aina hommata kuuminta uutuusteknologiaa. 

 Tässä näyttö on niin tumma, etten tiedä miltä lisäämäni kuvat näyttävät oikeasti. Tietenkin oon yrittänyt tsekailla kuvia eri koneilta, tähän mennessä 6 eri näytöltä - ovat kaikki erilaisia. 

 Osassa liian vaaleaa, toisessa liian tummaa. 

Kameran näyttöön luotan toki eniten, mutta pieneksi pakattu kuva on luonnollisesti tummempivaikutteinen. Ja kyllä, osaisin jopa säätää tämän näytön luonnollisempaan, mutta totta puhuen koen sen turhaksi, mikäli tänä päivänä jokainen näyttö on joka tapauksessa erilainen. 

Kaipaan paperikuva-aikaa.

Lähtöruovinnat.

Pari vanhempaa, muistaakseni maaliskuu ja Asikkala.

Mä inhoan näitä peilikuvia, mutta eilen otin tämän hätäpäissä pikaisen Tallinnavisiitin ohessa. Kieltämättä kuvassa olen vastasyöneenä, mutta yhtä kaikki jestas minkä kasvuspurtin maha on tehnyt tässä viikon sisään.

Mulla ei ole tarpeeksi nopeat sormet, kun on kyse tuulesta ja saippuakuplista, sekä manuaalisesta tarkennuksesta.

Vihdoin sain hommattua hellehatun, se on ollut ostoslistalla viitisen vuotta. Kirpparilta 2e, hygienisoitumaan pakastimeen viikoksi ja nauhan vaihto. Taidan olla ikuinen kierrättäjä.

Osaan rajata! 

Jos minä ja pikkusisarukset ei oltaisi aikanaan pilattu näitä (erittäin vähän näkyviä) vaunuja leikeissämme, olisin varmasti hinkunut ne omaan käyttööni nyttemmin. Kunnon retrot.

Loppuun pyllistys.
Cooperillahan on muuten tuo paimenkoukkuhäntä, tai välillä pitää sitä niin, tässäkin vaan lievänä. Eipä se muuta hitustakaan sitä paljonko tuota elikkoa rakastaa, vaikka kuinka olisi vakava virhe rotumääritelmissä sun muissa.
PAH sellaisille asioille ja klooni-massatuotannolle.
Mun mielestä koiran häntä saa olla vaikka neliskanttinen, niin kauan kunhan koira on onnellinen.

Julmia ihmisiä (kö?)

Viime kuukausina on tullut kerättyä melko paljon mahdollisesti negatiivista palautetta, tai muuten vaan ilkeämielistä tai siihen aasinsillan kautta viittaavaa käytöstä. Jos oikein päättelen, vika on pitkälti näissä hormonihommissa. Toisin sanoen olen herkemmässä tilassa kuin koskaan, eikä ihme että pienimmätkin töksäytykset sattuu ja syvälle. Tämä on kenties se kaikkein negatiivisin puoli joka itseäni raskaudessa koskettaa, sen vuoksi että olen jo ennestään nynny. 

 Äitini jaksaa valaa muhun uskoa ja kertoilee kuinka lapsen synnyttyä se oma varmuus kaikkeen nousee huomattavasti. Luotan siihen että tämä tapahtuu omalla kohdallanikin, oikeastaan olen päättänyt niin. Mä en sitä aikanaan oppinut, monien eri syiden vuoksi, mutta tahdon että omat lapset kasvaa ympäristössä jossa itseluottamus ja itsetunto, sekä niiden terve taso on normaali perusasia. 

 Eli mieluummin niin että tunteet näytetään kuin haudataan. 

Tässä kohtaa on mieletön rikkaus, että Marco on italialainen. 

En usko että meidän kahden jälkeläiset tulevat ikinä kokemaan ongelmia perheen välisessä kommunikoinnissa (toivottavasti sama pätee muihin suhteisiin), sillä tässä taloudessa asioista oikeasti puhutaan ja tunneskaalat näytetään häpeilemättä. 

 Jos video toimii, sen pointtina on enemmän ääniraita, kuvan laatu on menetetty jo aikaa sitten. Cooperin uusin juttu on haukkua frisbeenvedon yhteydessä.

Vielä hammaslääkäristä

Nyt on käyty yksityisellä jo vähintään kuudetta kertaa, menin jo pari vk sitten sekaisin laskuissa.
Vakuuttavat, että hammashoito ja puuduttelu on ihan jees "tilastani" huolimatta.
Tänäänkin puudutetta pistettiin viiteen kertaan ja kokemus oli tähän mennessä inhottavin: tunsin miten puudute tunkeutui nenän juureen! Siinä kohtaa oli järjetöntä yrittää pitää kontrolli, kun tuntui että nyt tapahtuu jotain ihan väärää. Vasen silmä alkoi vuotaa hillittömänä.

Puudutuksen jälkeen odotan aina 30min. aulassa, sillä aiemmilla kerroilla teho ei ole alkanut heti, vaan vasta siinä kohtaa kun olen jo kotona.
No, nyt näyttää siltä että homma kääntyy nurin, sillä puoli naamaa puutui kyllä heti piikkien laitosta, mutta lekurin tuoliin palatessa pystyin jo hengittämään toisenkin sieraimen kautta, eikä naama enää ollut muhkuroilla huuli-nenä-arealta ja kitalaen puolelta, jollaiseksi se aina menee. Mulla tosiaan ei tule pelkkää turvotuksen tunnetta puutumisen yhteydessä, vaan se aine jää tuonne pateiksi ja tekee koko naamasta ihan käsittämättömän tuntuisen.
Toisin sanoen: sain tänään hevosannoksen puudutetta, mutta kärsin silti sen puoli tuntia porausta kaikkine vihlomisineen. Se oli lievempää kuin ilman puudutusta, mutta sattui silti huomattavasti. Ja tosiaan, en ole mikään kipuherkkä.

En tiedä uskoivatko enää jos valitan kivusta, homma on mennyt sen verran vaihtelevaksi. Toisaalta arvelen myös että näin tiuha ramppaaminen (krt/vk) lääkärissä muuttaakin puudutuksien tehoja.
En tiedä kuinka normaalia tai epänormaalia on se, että porausta paljon enemmän vihloo se puhallin/imuletku hampaisiin suuntautuessaan. Siihen ei puudutuskaan auta, vaan joka kerta sätkin vähintään henkisesti kun puhaltelevat sillä.

Tänään korjasivat pahassa paikassa olevan poskihampaan, ihan tuolta perältä. Ei ole ikiaikoihin vemmottu suuta noin pahasti, viimeksi lapsena kun suukin oli pienempi. Mullahan on nyt aikuisiälläkin ilmeisesti vähän normaalia pienempi suu, eli en ihmettele miksi olen vaikea potilas kun tuonne ei edes pääse kunnolla käsiksi. Iskee vaan suunnaton paniikki, kun tuntuu että samaan aikaan huulet repeää ja pää hajoaa paineesta ja siitä ylenpalttisesta runnomisesta. Tämän kaiken kestämiseen menee mulla niin paljon itsekontrollia, että alan huomaamattani jännittämään suuta kiinni, se tulee ihan refleksinä.

Mulla ei ole ikinä ollut hammaslääkäripelkoa tai alhaista kipukynnystä, mutta nykyään osaan paljon paremmin ymmärtää niitä joilla on. Tähän suun/huulten normaalitilaan palautumiseen menee varmaan se viikko, ja sitten onkin taas uusi aika. Onneksi on mehiläissalva, se toimii todella hyvin jos huulet on rohtuneet/halki/niitä on venytetty äärimmilleen.

Näin monet puudutukset ei luonnollisestikaan ole hyväksi kropalle, mutta onneksi ne pistetään päähän eikä tuonne yhtään lähemmäs vatsaa (mitenhän aivoni voivat). Asia on kääntynyt mielessäni niin, että mieluummin hoidan tulehtuneet hampaat kuntoon, kuin annan koko kropan ja mahdollisesti tämän kohtuhenkilön kärsiä tulehdustilasta. Kyllä, sanoin tulevaa lastani kohtuhenkilöksi.

Kun alkaa viimeinen kolmannes, aion ehdottomasti stopata hammaslääkärihoidot, ja veikkaan että ne ovat ohi joka tapauksessa.
Jo nyt, vaikka mulla onkin vasta säälittävän pieni maha ja ulkoiset merkit raskaudesta ylipäätään, tuntuu hammaslääkärin tuolissa makaaminen todella epämukavalta. Etenkin kun joutuu olemaan vähän pää alaspäin koko ajan & ajat ovat pitkiä. Lisäksi mua pissattaa ihan tuon tuosta, aivan kuin rakko olisi pienentynyt. Jännittää vähän, että mikä pissamaakari sitä on sitten ison vatsan kanssa, kun rakkoon kohdistuu painetta vielä lisää.

13:sta reiästä on nyt korjattu 10. Loppusuora.
Kadun ikuisesti, etten tajunnut vuosi sitten kysyä toisen hammaslääkärin mielipidettä ja hoidattaa näitä kuntoon silloin.

Ei osaa

Käsitellä nikonia!

 Ulkohommat on jo suht hallussa, mutta meidän muutenkin hämärän talon syövereissä kuvien ottaminen on vielä tuota raetasoa, pahoittelen. 

 Tänään oli toinen neuvola, jossa jaarasin taas kenties liiankin yksityiskohtaisia asioita mm. meidän perheen taloudellisesta tilanteesta, parisuhteesta jne. 

No, vastaan mitä kysytään, mutta veikkaan että oma epämääräinen tyylini selittää 10 asiaa samassa lauseessa, tai toisin päin, tiputtaa vähän kärryiltä. 

Onneksi neuvolan neiti on mukava. 

Sain myös vihdoin selvennettyä omaa näkemystäni lapsen maailmaan saattamisesta, ja luojan kiitos sain kuulla niinkin huojentavan lauseen kuin että ketään ei Suomessa pakoteta alateitse synnyttämään.

Semisti märkä Cooper. Aluksi tämä inhosi vesisadetta, mutta nykyäänkin menee pihalla makaamaan nurmelle etenkin kun sataa. Eikä suostu tulemaan pois.
Marcofakta: tämä ei osannut kuivata koiran tassuja ennen kuin opetin. Kysyin syytä: äitinsä teki sen aina aikanaan. Alan pitää anoppiani pyhimyksenä, tällä on ollut aika rankka duuni näiden kanssa, Marcohan ei ole ainut lapsi.

Nyt alkaa olla se aika että joudun soveltamaan kireiden mekkojen kanssa, muutoin linja rinnoista lähtee pystysuorana alas vatsalle, ellen sido niiden alle vyötä tmv. Tässä tapauksessa ilmennän asian käsilläni.
Pakko myöntää, että olen ihan riemuissani siitä että tällä hetkellä tissein koko on itselleni suurin ikinä.

Bigger!

Tänään on raskausviikko numero 14+6, eli huomenna jo kokonaan uusi luku.

Kertoakseni vaivoja:

Hovikuvaaja ei ole kotona, enkä uskaltaisi edes antaa uutta Nikoniani tämän ronkelisormiin. Kulutan seuraavat ½ vuotta opetellen tämän kameran.

Niksautin eilen oikean lonkka-reisi-alueeni Cooperin kanssa sählätessä ja liikkuminen on vaivalloista, kävelen kuin Kekkonen. En tiedä voiko nivelien löystyminen olla jo alkanut vai mitä tämä on. Alaselässäkin on jännää jomotusta, vatsan puolella vaan niitä tyypillisiä repäisyjä, kirpaisee ikävästi jos esim yskäisen vähän enemmän antaumuksella tai liikahdan liian nopeasti.

 

Pahimmat repäisyt tulevat aina nukkumaan mennessä, etenkin jos nousen ihan normivauhtiakin ylöspäin vatsalta. Ei ne mitään sietämättömiä ole, mutta henki salpautuu ja palautumisessa menee parikymmentä sekuntia, aivan kuin jokin tuolla napsahtaisi melkein katki tai ainakin äärimmilleen, kunnes se rupeaa siitä sitten etanavauhtia palautumaan ja kipu lievenee asteittain.

Päivät ovat erilaisia, joinakin en tunne mitään, kun taas seuraavana saatan olla niin vaikeana etten kykene lähtemään koiran kanssa ulos saati sitten istumaan autoon, ja nyt ollaan vasta alle puolivälissä! 

Syyllisyys ajoittaisesta Coopin kanssa liikkumattomuudesta on kova, mutta onneksi on Marco korvaamassa.

Lämpiminä päivinä koira itse on paljon mieluummin kotona, sillä sisällä on tietysti paljon viileämpi kuin auringossa. Tiilitalo varaa onneksi vähän enemmän kylmää kesällä.

 

En malta odottaa että päästään harrastamaan uimajuttuja koiran kanssa.

 

Kuulen yhtä sun toista raskaana olemisesta ja uimahalliin menosta, klooriveteen ylipäätään.

Äitini kertoi ettei se etenkään myöhemmässä vaiheessa tunnu mukavalta, mutta että järvivesi taasen oli ok.

 

Marcolla on hinku päästä pienelle lomalle nimenomaan kylpylään, eli aion lähiaikoina käydä kokeilemassa miltä uimahallivesi tuntuu. En muuten edes miettisi moista, mutta tällä pissatulehdustaipumuksella pelkään että nappaisin altaista suuremmankin tulehduksen, joka sitten nousisi kohtuun ja niin edespäin, pelkoja pelkoja.

 

 

Koirallisten ihmisten lomailu on muuten tehty aika hankalaksi. Muut kuin suuret kaupunkien keskellä sijaitsevat ketjut harvemmin tarjoavat lemmikit sallittu-huoneita. Meillä pointtina olisi löytää joku luonnon ääressä oleva paikka, jossa a) saa pitää koiraa ja on hyvät lenkkimaastot ympärillä b) Marco pääsee pulikoimaan.

Pelkästään nämä kriteerit tuntuvat töppäävän koko homman. Jopa lutikkamökit ovat vain harvakseltaan lemmikkiystävällisiä.

Mitäs sitten kun meillä on tulevaisuudessa mukana koiran lisäksi vauva/taapero, eli ollaan vielä epätoivotumpia kaikkiin kohteisiin?

Veikkaan, että siinä vaiheessa Marco toteuttaa kriisi-iän haaveensa ja hommaa sen asuntoauton.

 

TAI pysytään kotona, jossa on sallittu niin kiljuvat vauvat kuin karvaa viljelevät eläimetkin.

 

Marisen vielä yhden asian: Suomi on siitä jännä maa, että täällä paljon ennalta-arvaamattomammat, välittömästi baariin suuntaavat, meuhkaavat, joskus väkivaltaiset, irstaat, huonosti käyttäytyvät ja oman ympäristönsä epähuomioon ottavat ihmiset ovat kuitenkin sallittuja joka hotellissa ja mökissä.

 

 

 



Canonillani ei olisi ikinä, kuuna päivänä, saanut yhtä realistisia ja eläviä värejä kuin tällä. Jo tämän ominaisuuden takia olen ihan rakkaudessa. Materialisti.



Cooper käy lähes päivittäin juoksemassa maailman parhaiden pallonheittäjien kanssa.