Bigger!

Tänään on raskausviikko numero 14+6, eli huomenna jo kokonaan uusi luku.

Kertoakseni vaivoja:

Hovikuvaaja ei ole kotona, enkä uskaltaisi edes antaa uutta Nikoniani tämän ronkelisormiin. Kulutan seuraavat ½ vuotta opetellen tämän kameran.

Niksautin eilen oikean lonkka-reisi-alueeni Cooperin kanssa sählätessä ja liikkuminen on vaivalloista, kävelen kuin Kekkonen. En tiedä voiko nivelien löystyminen olla jo alkanut vai mitä tämä on. Alaselässäkin on jännää jomotusta, vatsan puolella vaan niitä tyypillisiä repäisyjä, kirpaisee ikävästi jos esim yskäisen vähän enemmän antaumuksella tai liikahdan liian nopeasti.

 

Pahimmat repäisyt tulevat aina nukkumaan mennessä, etenkin jos nousen ihan normivauhtiakin ylöspäin vatsalta. Ei ne mitään sietämättömiä ole, mutta henki salpautuu ja palautumisessa menee parikymmentä sekuntia, aivan kuin jokin tuolla napsahtaisi melkein katki tai ainakin äärimmilleen, kunnes se rupeaa siitä sitten etanavauhtia palautumaan ja kipu lievenee asteittain.

Päivät ovat erilaisia, joinakin en tunne mitään, kun taas seuraavana saatan olla niin vaikeana etten kykene lähtemään koiran kanssa ulos saati sitten istumaan autoon, ja nyt ollaan vasta alle puolivälissä! 

Syyllisyys ajoittaisesta Coopin kanssa liikkumattomuudesta on kova, mutta onneksi on Marco korvaamassa.

Lämpiminä päivinä koira itse on paljon mieluummin kotona, sillä sisällä on tietysti paljon viileämpi kuin auringossa. Tiilitalo varaa onneksi vähän enemmän kylmää kesällä.

 

En malta odottaa että päästään harrastamaan uimajuttuja koiran kanssa.

 

Kuulen yhtä sun toista raskaana olemisesta ja uimahalliin menosta, klooriveteen ylipäätään.

Äitini kertoi ettei se etenkään myöhemmässä vaiheessa tunnu mukavalta, mutta että järvivesi taasen oli ok.

 

Marcolla on hinku päästä pienelle lomalle nimenomaan kylpylään, eli aion lähiaikoina käydä kokeilemassa miltä uimahallivesi tuntuu. En muuten edes miettisi moista, mutta tällä pissatulehdustaipumuksella pelkään että nappaisin altaista suuremmankin tulehduksen, joka sitten nousisi kohtuun ja niin edespäin, pelkoja pelkoja.

 

 

Koirallisten ihmisten lomailu on muuten tehty aika hankalaksi. Muut kuin suuret kaupunkien keskellä sijaitsevat ketjut harvemmin tarjoavat lemmikit sallittu-huoneita. Meillä pointtina olisi löytää joku luonnon ääressä oleva paikka, jossa a) saa pitää koiraa ja on hyvät lenkkimaastot ympärillä b) Marco pääsee pulikoimaan.

Pelkästään nämä kriteerit tuntuvat töppäävän koko homman. Jopa lutikkamökit ovat vain harvakseltaan lemmikkiystävällisiä.

Mitäs sitten kun meillä on tulevaisuudessa mukana koiran lisäksi vauva/taapero, eli ollaan vielä epätoivotumpia kaikkiin kohteisiin?

Veikkaan, että siinä vaiheessa Marco toteuttaa kriisi-iän haaveensa ja hommaa sen asuntoauton.

 

TAI pysytään kotona, jossa on sallittu niin kiljuvat vauvat kuin karvaa viljelevät eläimetkin.

 

Marisen vielä yhden asian: Suomi on siitä jännä maa, että täällä paljon ennalta-arvaamattomammat, välittömästi baariin suuntaavat, meuhkaavat, joskus väkivaltaiset, irstaat, huonosti käyttäytyvät ja oman ympäristönsä epähuomioon ottavat ihmiset ovat kuitenkin sallittuja joka hotellissa ja mökissä.

 

 

 



Canonillani ei olisi ikinä, kuuna päivänä, saanut yhtä realistisia ja eläviä värejä kuin tällä. Jo tämän ominaisuuden takia olen ihan rakkaudessa. Materialisti.



Cooper käy lähes päivittäin juoksemassa maailman parhaiden pallonheittäjien kanssa.