Huomenna rv 32.
Fiilikset? Väsyttää, ärsyttää.
Kaikki energia menee koiran hoitoon.
Tältä repesi tosiaan kynsi liian kovassa vauhdissa, ja nyt sitä yritetään parannella.
Soitin ääliönä eläinlääkäriin, sillä en tajunnut mikä koiran tassussa vielä oli jäljellä, sillä nukutuksessa poistettiin koko kynsi mutta niin vain siellä on sellainen vaalea, vetinen "pikkukynsi" jäljellä, tätä sitten selittelen ja ihmettelen puhelimessa.
No, tämä on se ydin, erittäin herkkä paikka. Tuli hieman typerä olo, mutta oppia ikä kaikki.
Haastavinta on pitää tassu suojattuna, niin ettei se pääsisi kolisemaan minnekään/likaantuisi. Coop on muutenkin sellainen höslö, että menee kaikkialle niin kovalla tohinalla ettei eteensä katso & tästä johtuen kolauttelee itseään huonekaluihin.
Viritin sohvan eteen liukuestemattoja, jotta tämä tulisi sieltä alas mahdollisimman varovasti, eikä liukastelisi. Mattoja, jotka teippaan takaisin paikalleen 3krt/pv.
Sohvalle menemisen kieltäminen kokonaan olisi vähän turhan haastavaa, vaikka myönnettäköön että viimeiset 2vrk olen muutenkin vahdannut poikaa 24/7, lukuunottamatta kauppaan menoa.
Tämä siksi, että yritin opettaa pentua (pitäisi kai sanoa nuorukaista) olemaan nuolematta/repimättä haavaa ja sidoksia ilman kauluria.
Se värkki tosin tuntuu pelkältä vitsiltä muutenkin, sillä kyllä tuollainen taipuisa nuori koira pääsee tassuunsa käsiksi kaulurilla tai ilman.
Hulluinta on, että yleensä juuri kauppareissujen aikana koira on antanut siteen olla, ja poisrepimiset ovat tapahtuneet sillä aikaa kun olen itse paikalla ja hetken pois kääntyneenä.
Yhtä kaikki, nyt on 6pv. tätä hoitorumbaa ja tuntuu että en jaksa enää, pelkään myös ettei oltaisi edetty paranemisessa yhtään, sillä kynnen juuri on vieläkin vuotanut pikkurippusen aina jos koira on vähänkään päässyt liikkumaan enemmän, ei väliä kuinka paksulti ja pehmustetusti olisi sidoksia päällä (tämäkin on haastavaa, sillä miten sidot tassun niin että haava pääsee hengittämään + on periaatteessa kolhaisuvarma - jos on vinkkejä niin maksan niistä, oikeasti).
Vaikka turha ruikuttaa, sillä tällaisia tilanteita sattuu ja tulee sattumaan jos on lemmikki, vielä enemmän lapsen kanssa.
Cooperin koko tuo myös omat kikkailunsa. Poika on lempeä kuin mikä, ja antaa mun vaihtaa siteen ongelmitta, mutta tietysti vemoo välillä jalkaansa pois käsistäni, kun kutittaa tai kirpaisee, jolloin mulla menee yleensä siteet solmuun ja homma kestää ja kestää. Ulos mennessä taktiikka on, että ährään tassuun kumirukkasen pitämällä koiraa itse selin jalkojeni välissä, niin että molemmat ollaan seisten. Toisin sanoen näin ainoa paikka johon poika voisi mua satuttaa, on takamus. Tämä mahan suojelu nääs, ihan just in case, sillä koirallakin on hermot, jotka saattaa loppua = en edes kiltin, oman koiran kanssa ota mitään riskejä.
Se hetki päivässä, kun teet tämän siderumban neljättä kertaa parin h sisään, samalla henkeä haukkoen ja maha kovettuen tiellä koko ajan, ei ole itku kaukana.
Uusi juttu on tosiaan se, etten saa enää normaalisti henkeä. Kohtu tai pakkautuneet sisäelimet puskevat keuhkoja, jolloin vedän henkeä puoliteholla. Nyt ymmärrän prosentin paremmin astmaatikkoja. Siitä tulee hemmetin kurja olo.
Tämäkin on vain kausi, ja tiedän ettei tällainen limbo voi jatkua loputtomiin. En nyt ynnää tähän muita juttuja, vaan kuittaan asian sanomalla että lähiviikkoina on ollut vaikeaa jokaisen elämän osa-alueen kanssa. Pelkään vaan että mitä jos bebe syntyisikin etuajassa tämän kaiken hösellyksen keskelle.
No, siinä kohtaa olisi ihan pakko pyytää apua. Koppavana tämä olisi mulle vaikea paikka ja tietysti kokisin epäonnistuneeni.
Ihmiset selviää niin paljon suuremmistakin ongelmista ja ties kuinka monta vauvaa/henkkoht.elämänkatastrofia/ymym. samaan aikaa hoitaen, joten tuntuu naurettavalta itkeä omista koiranhoitohuolista - tämäkin vain siksi että olen väsynyt, kun kyseessä on melkein jatkumohomma ilman breikkejä. Nukkuminen ei ole onnistunut myöskään.
Päässä suhisee kaikki synnytykseen liittyvät asiat. En vielä edes tiedä missä synnytän.
Oman alueen keskussairaala ei tarjoa just sitä yhtä juttua jonka haluaisin aka. paniikinomaisesti koen ehdottoman tarpeelliseksi, enkä kinttujani avaa ellen sitä saa. Ja nyt ei ole kyse mistään kivunlievityksistä, mulle ei ole mitään väliä paljonko tulee sattumaan.
En tosiaan halua tästä aiheesta kertoa kuin tosi ylimalkaisesti, muutenkin aion jatkossa rajoittaa tänne kirjoitteluja, sillä lukijakunta on laajentunut sen verran etten enää jaksa ottaa edes muutamaa nokkavaa mielipidettä vastaan, nössö kun olen.
Jokainenhan tämän valinnan (mitä jakaa mitä ei) tekee itse jos internetin puolelle ylipäätään kirjoittaa/lisää kuvia, mutta mun mielestä netissä tapahtuva kiusaaminen/haukkuminen/aggressiiviset sanat on mennyt lähiaikoina ehdottomasti yli rajojen.
En edes halua ajatella miten asia on 5v. päästä. Uskallanko antaa oman lapsen käyttää internetiä ollenkaan? Onko mahdollista olla käyttämättä? Tuskin.
Tämän takia koen ettei enää ole järkevää pitää tätä paikkaa omien ajatusten roskakorina, saati sitten paikkana jonne lisäisin kuvia omasta lapsesta - ei ikinä.
Jaarittelu saa siis loppua, olkoon tämä blogi jatkossa jotain vähän muuta - yleisempää.
Stoori eiliseltä:
Illalla makasin yksin sängyllä ja havahduin kamalaan hajuun. Cooper oli toisella puolella taloa, muutoin olisin ollut varma tämän pierusta. M oli ulkona. Sniffasin joka ikisen kulman huoneesta, jopa itseni, josko haju olisi peräisin jostain tietystä spotista.
Ei ollut, se tuntui vaan pyörivän pääni tienoilla.
Sitten mieleen tulee kauhuleffat, niissä on monesti yhdistetty selittämätön mädän haju demoneiden läsnäoloon.
Lievä paniikki.
Haen tuoksulyhdyn ja lemutan huoneen eteerisellä sitruunalla, josko se karkottaisi demonitkin.
Myöhemmin yöllä Cooper tuli nukkumaan makuuhuoneeseen - ja hetken päästä sama haju ilmaantui taas. Sellainen mätä kananmuna-rikki-ripuli-eltaantunut kana.
Cooperhan se oli, aromi on vaan niin hemmetin voimakas, että se kantaa pitkälle ja pitkän aikaa.
En kirjoittaisi tästä, ellen nytkin istuisi itse keittiössä, koira on olohuoneessa ja niin sitä vaan haistellaan jo parittakymmenettä minuuttia tätä ihanuutta.
Pistän syyksi koiran antibioottikuurin TAI possunkorvat, jollaisen tämä saa joskus siteen vaihdon jälkeen.
En muuten nyt tarkoita, että se yleisempi kirjoittelu meinaisi, että kerron täällä jatkossa vain niinkin mielenkiintoisista asioista kuin koiran pieruista.
Ei huolta.
