| Maaja kuvasi. |
Rakkaalle entiselle Pololleni, joka viettää luultavasti loppuelämänsä Norjassa. Isäni oli kusipää eikä suostunut että oltaisiin ajettu lentokentälle tällä autolla, vaikka olisin kovasti tahtonut tehdä vielä viimeisen tripin ennen Suomen jättöä.
Monien mielestä on taatusti helvetin typerää, että jollakin on tunneside autoon. Niin minäkin ajattelin (en esim. voinut käsittää minkä kumman vuoksi siskoni rakasti niin paljon Caravelleaan), ennen kuin hommasin omani.
Polon kanssa elämäni alkoi olla sellaista mitä halusin sen olevan, pystyin toteuttamaan niitä asioita joiden tiesin olevan päälleni hyvää tekeviä ja pystyin olemaan täysin riippumaton toisista ihmisistä. Reissasin minne halusin ja mihin aikaan vain, yksin yöllä ajaminen oli eräitä parhaita tunteita.
Auton myötä aloin oppimaan myös julkisilla paikoilla liikkumisen.
Kuulostaako oudolta?
Homma meni niin, että tunsin oloni aina turvalliseksi tietäessäni oman auton, oman tilan, piilon, odottavan jossain lähellä parkissa, jos tilanne en-pysty-olemaan-ihmisten-ilmoilla iski.
Jo yksistään tämän vuoksi aloin rakastamaan Poloa. Se teki reilu viikossa sen, mihin puhujatädit ja -sedät ja napit ja siedätyshoidot eivät monissa vuosissakaan kyenneet.
Autot ovat pelkkää peltiä, mutta kyseisestäkin matskusta jonkun on helppo rakentaa suojamuuri.
Nykyään Polo on tosiaan isäni nimissä ja Norjassa, en mä voinut sitä mukaankaan tänne ottaa.
Veikkaan että sinne se myös jää, kilometrejäkin taisi jo mun käytössä olla yli 400 000.
Kaipaan ajamista aivan hirveän paljon, täällä en voi sitä toteuttaa kun en tiedä mitään automaattivaihteisista.
Lisäisin tänne Polon elämänkaaren kanssani kuvin, mutta en taida kehdata koska saisin taatusti ilmaan turhan tragikoomisia fiiliksiä.
Pointti oli: jää hyvästi ihana entinen autoni ja kiitos kaikista kilometreistä. Kiitos myös niille Jyväskylän automyyjille jotka jäävät historiaan niinä harvoina autokauppiaina, jotka myivät mulle aikanaan täydellisen ehjän käytetyn auton.
Pitäkää mua autohulluna ja typeränä, ihan vapaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti