Etten kykene menemään EKG-jutskaan. Kerran olen koettanut, mutta lähdin kutakuinkin hyperventiloiden pois, puolta minuuttia ennen lätkittäväksi joutumista.
Tänään kun on luvassa ramppauspäivä. Joudun lähtemään kapeille valkoisille desinfiointiaineen katkuisille käytäville, joista jatkan erinäisiin virastoihin. Eikun toisin päin itse asiassa.
Kohta alkaa olla aika etsiä muuttolaatikoita. Tällä kertaa en taida toteuttaa siirtymävaihetta pakkaamalla kaikkea muovisäkkeihin, jotka tosin vievät vähemmän tilaa. Entiedä! Apua, alkaa olla jo turhankin ajankohtaista kaikki.
En malta odottaa ensimmäistä muuttokuormaa. Silloin ollaan toivottavasti jo kesärengaskauden puolella. Järkyttävää miten ihanalta tuntuu saada ajaa huoletta kun päivisin tiet ovat sulat. Sitten illan mittaan unohtaakin että alkaa pakastaa ja menee pasmat ihan sekaisin kun joutuu taas fundeeraamaan voiko tuosta ja tuosta kurvista ajaa kävely- vai etanavauhtia.
Nyt pitää lopettaa dataaminen ja alkaa edistyä ihmisten ilmoille lähtemisessä. On hienoa, että klo 5 lähtien en ole saanut muuta aikaiseksi kuin hampaiden harjauksen ja naaman pohjustamisen kaiken maailman feminiinimössöillä. Toisin sanoen kohta on jo kiire vaikka suunnittelin tämän aamun mukama ihan ajallisesti kohdilleen.
Mutta kun pitää alkaa roikkumaan koneella niin just.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti