Sain tänään kukkia

Tämä postaus on jatkoa maanantaina aloittamalleni.

Maanantaille ei voisi ikinä suunnitella parempaa ajankulua, kuin juttelutuokio rakkaan ystävättären kanssa punaviinin kera.

En ole ehtinyt saati viitsinyt päivitellä juttujani tänne blogimaailman puolelle, aika kun tuntuu lentävän siivillä pelkästään kotivaimoillessa ja muissa arjen asioissa.

Olen oikeastaan hellan ja talon remppaamisen välissä, mutta mukaan mahtuu toki kaikki Suomessa pakolliset byrokratiat ja miljoonittain sellaisia asioita jotka vain minä voin hoitaa, Marcon kielitaidottomuuden vuoksi.

Samalla vilahdus ruokailuryhmää, johon saimme loput tuolit vasta eilen.

 Ruokailijoita mahtuu vähintään kahdeksan, enimmillään 12.

Suuri pöytä siitä syystä, että tulevaisuudessa täällä tullaan mitä oletettavimmin järjestämään monetkin illat suomalais-italialaisella kokoonpanolla, ja jengiä sekä omalta että M puolelta riittää.

 

Olen jopa liian innoissani tulevista asioista. Mm. pintaremonteista ja etenkin siitä, kuinka moinen homma onnistuu yhteistyössä Marcon kanssa. Ollaan molemmat niin järkyttävän määrätietoisia jääräpäitä, joten toivon selviävämme sopuisilla kompromisseilla.

"Ruokailusalin" seinät tulevat muuten vaihtamaan väriään turkoosihtavaan. 

En ole vielä saanut käsiini värikarttoja, mutta photoshoppailin huoneista ottamiani kuvia eri väreihin, ja kyllä se kombinaatio mahongista ebenpuuhun yhdistettynä sinivihreään on liiankin upea.

Herranjumala, en ole kai makuuhuoneemme sänkyäkään esitellyt(*). Panttaan näitä postauksia niiden mielenkiinnottomuuden vuoksi.

Yrittäkää ymmärtää, ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen sisustamaan montaa eri huonetta.

(*) - Jauhoin jo aiemmin siitä, etten ole vuosiin saanut nukkua kunnon sängyssä, mutta nyt tilanteeseen on tullut muutos. Kyseessä on ebenpuun värinen, massiivinen, vetolaatikollinen järkäle, joka on mukavuudellaan jo maksanut itsensä takaisin.

Olen näemmä rakastunut. 

Meillä oli hetken verran lainakissa, joka rakastui saunaan.

Toinen uusi rakkauden aihe on vegaaniruoka. Marcokin näyttää hyväksyvän pöperöni, onhan tämän siskokin kokonaan vegaani. 

Kaappien täyttö oli alkuun kallista touhua, mutta kaikenlaiset kuivat aineet ja mausteet ynnä muut hommattuani, alkaa ruokalasku jälleen tasaantumaan tuoreiden, alusta asti itse valmistettujen (ei kasvatettujen -  kesällä sitten) raaka-aineiden ansioista.

Ja kroppa & mieli kiittää, sen voin sanoa.

Ruoanlaitto on terapeuttista. 

Vielä terapeuttisempaa on syödä. 

Sitten, olen jo puolitiessä hiusteni suhteen, ja parin vuoden takainen väri on jo lähes tavoitettu.

Alempi kuva väriesimerkkinä, olisiko lokakuu 2011.

 Esittelen kuontaloni jahka taas saavutan päivän, jolloin ei tunnu liian typerältä ottaa kuvaa itsestään.