Kaksi lomapäivää

Kyselin eilen töissä pomo-ihmiseltä, olisiko mulle kertynyt lainkaan vuosilomapäiviä, sillä tämän päivän aikataulu menisi turhan tiukalle, jos lähtisin vasta neljän jälkeen Tampereelle.

Ja olihan niitä kertynyt, jopa paljon enemmän kuin olisin ikinä uskonut, ajattelin saldon olevan nollassa.

Siispä, en paahda huomenna minkään valtakunnan kiireessä RHCP:sejä katsomaan. Enkä myöskään ole pulassa seuraavan päivän suhteen, sillä otin keskiviikon ohella myös torstain vapaaksi.

Veikkaan, että stadionilta lähtö on vasta puolen yön paikkeilla, lähinnä ihmismassan hysteerisen ulosjonotuksen takia.

Tähän kun laskee lisäksi ajomatkan takaisin Lahteen ja ottaa huomioon sen klo. 5 herätykseni, olisi yhtälö ollut melko toivoton. Olen toki tottunut olemaan voimaton ja väsynyt, mutta silloin on suurempi riski sössiä jotenkin töissä, jos on kyseessä tilaustyö. Tämän vuoksi on parempi olla vapaalla.

Etnopäivistä sen verran, että menivät todella hyvin. Pelkäsin aivan jumalattomasti nukkumapolitiikkaa, sillä olimme liikkeellä asuntoautolla. Mieluummin olisin nukkunut yksin teltassa (tosin molempina öinä ulkona satoi kaatamalla), sillä mullehan tuottaa vaikeuksia nukkua edes samassa huoneessa toisen ihmisen kanssa. Olkoon se ihminen vaikka oma perheenjäsen, en silti osaa nukkua kenenkään läsnä ollessa. Puhumattakaan vieressä nukkumisesta.

MUTTA. Edistyn näiden pelkojeni suhteen huikean järisyttävää tahtia. Nukuin molempina öinä toisen ihmisen vieressä. Ja oikeasti nukuin, ensimmäisenä yönä 6h ja seuraavana 7h. Putkeen. Mitä ei tapahdu ikinä.

Ihan käsittämätöntä. Johtui kai pelkästään siitä että luotin niin totaalisen paljon tähän toiseen henkilöön (miespuolinen). Tällaisen tilanteen sattuessa joutuu aina pelkäämään jotain lääppimisyrityksiä, mutta nyt siihen ei ollut pienintäkään vaaraa. Ne harvat kerrat kun olen aiemmin yrittänyt nukkua jonkun vieressä, ovat olleet tuhoon tuomittuja = olen odottanut sen aikaa että toinen nukahtaa, jonka jälkeen hiivin pois ja uskallan jälleen vetää henkeä.

Etnopäiviin mahtui niin iloja kuin surujakin. Mm. sössin pahemman kerran ja aloin itkemään, jota en ole harrastanut sen verran pitkään aikaan etten edes muista viime ajankohtaa. Varmaan joskus viime talvena kun sain pelkopaniikki-asian jossain julkisella paikalla. Eli melko kauan aikaa sitten.

Kaiken tämän lisäksi, olin tuon koko ajan ilman maalausta naamassa, ihan vain koska seuralaisen mielipidettä kunnioittaen en enää meikkaa tämän läsnä ollessa.

Tästä tuli muuten hauska juttu mieleen. Tämä kyseinen ihminen sanoi että olen kauniimpi kuin Monica Bellucci. Tämän sanottuaan itse lähinnä raivostuin ja selitin, että Bellucci itse hirttäytyisi loukkaannuksesta, jos kuulisi jonkun sanovan tuollaista.

No. Asia ei jäänyt siihen.

Epävastaanottavaisuuteni vuoksi tämä seuralaiseni (olimme ravintolassa) lähti keräämään galluppia kanssaruokailijoilta, miljoonista estelyistäni huolimatta. Eli: hän meni pöytäseurueeseen, kysyi onko tuo nainen (osoittaen muhun) kauniimpi kuin Bellucci ja jatkoi samaa rataa koko ravintolan läpi. Tulokset hän pyysi ihmisiä kirjoittamaan lapulle.

90% lapussa olleista mielipiteistä sanoi kyllä.

Hämmennyin niin pahasti että vedin taas turpani tukkoon. Ilta jatkui kuitenkin loppupeleissä ihan hyvin.

Aina kunnes koin maailman suurinta häpeää seuralaiseni mennessä kysymään tätä samaa asiaa jopa henkilökunnalta.

Häpesin aivan järkyttävän paljon, ja yritin piilottaa itseni jotta kukaan ei pääsisi arvioimaan ulkonäköäni.

Henkilökunnasta 100% oli kyllä-porukkaa. Uskoisin, että kyse kaikkien kyllä-sanoneiden kohdalla oli pelkästä hämmennyskohteliaisuudesta.

Että sellaista.

 Tämän vuoden basaarit tarjosivat myös mm. hennatatuoimista. En voinut vastustaa. Lisään enemmän etnokuvia myöhemmin.