27.8.2012
Putro, olet ihana, kun muotoilet sen mitä tahtoisin sanoa
Kuulin muistaakseni toissapäivänä Putron haastattelun radion kautta, täysin sattumalta. Olin tuolloin mökillä. Ensimmäinen automaattinen juttu siellä mulle on radion päälle pistäminen. Muualla en ko. asiaa kuuntelekaan, paitsi töissä pakotetusti.
Kyseisen haastattelun kuultuani arvostin Putroa jopa enemmän. Jos jokin natsaa, se tapahtuu täysillä.
Jotenkin en kehtaa myöntää tykkääväni Zen Cafesta, sillä se sai aikanaan ns. teinileiman, mutta kyllä, olen aina tykännyt kyseisestä kokoonpanosta, eikä ikinä pitäisi hävetä jos tykkää musiikista alalaitaa pohjemmasta aina laitaan ääretön.
Nyttemmin rakastan Putron sooloiluja, ja myönnän sen enemmän kuin ylpeänä.
Oli ironista, kun pari kk. sitten mainitsin äidilleni siitä kuinka totuudenmukaisen avoimina pidän Putron soolouran musiikkia, ja sanoin myös että toivoisin tämän tekevän vielä monta levyä - viikkoa myöhemmin kuulin töissä radion kautta, että tämä Putron viimeksi väsäämä soololevy jää viimeisekseen.
Hämmensi ja ärsytti.
Tämän postauksen pointti oli kuitenkin tuo Freetime Machosiin tehty loistava pätkä. Itse voisin omistaa sen eräälle ja niin mielessäni teenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti