Nelisen kuukautta

..aikaa järjestää talo vauvakuntoon.

Googlailen sänkymahdollisuuksia. Vastaan tuli tämä:

Kaikkea ne keksivät! En ole varma olenko ihastuksissani vai kummastunut.

On suhteellisen haastavaa yrittää miettiä tarvittavat kalusteet niin, ettei niiden käyttöaika jäisi pelkkään vauvaikään. Toisen haasteen tuo makuuhuoneemme typerä järjestys. Haluaisin kovasti bedside crib-systeemin, mutta asiaa hankaloittaa se, että huoneessa on yhdellä seinällä kiinteät vaatekaapit, välissään sänky, jonka voi sijoittaa vain ja ainoastaan tuohon:

Vaikea nähdä mikä on lempivärini. Tämä huone oli edellisten omistajien aikaan aniliinin pinkki, enkä alkanut nukkumaan hyvin ennen kuin ryhdyttiin maalaamaan!

Huone on melko pieni, eikä sängyn sivuille jää paljoakaan leveystilaa, samaten jompi kumpi kaappi jäisi sitten avaamiskelvottomaksi, ellen kiinnittäisi sänkyä jalkopäähän ja ryhtyisi nukkumaan niin päin.

Marcolla meni hermo kun pohdin näitä asioita ja harmittelin huoneen kokoa. Sain luennon siitä miten hänen serkkunsa perheessä nukkuvat kaikki kuusi ihmistä samassa huoneessa ja vieläpä koiran kera, ilman mitään bedside crib-hienouksia saati tilaa ja järjestelmällisyyttä. 

No....joo. 

Kyseisen perheen äiti on myös valinnut elää ilman pesukonetta ja käyttää kangasvaippoja, jotka pesee käsin, muttei keitä.

????????????

Mäkin rakastaisin olla ekologinen ihminen, ja saattaa olla että rupeankin kangasvaipparumbaan (edes 50/50), enkä osallistu maapallon saastuttamiseen muovinen kakkavaippa kerrallaan (kyllähän se vaippamäärä on aika huima, kun ajattelee kuinka moni tässä maailmassa käyttää pamperseja sun muita, jotka päätyvät kaatopaikalle. Kuinkahan monta kiloa tulee vuorokaudessa?). 

Mutta ihan lapsen parhaaksi mä kyllä keittäisin ne vaipat, vaikka kattilassa jos ei ole pesukonetta.

Tappelen itseni kanssa, kun en osaa päättää rupeanko ekoilemaan vai podenko joka päivä syyllisyyttä muovivaippasaasteesta. 

Onneksi on vielä aikaa miettiä. Ja kaikkeahan voi kokeilla edes vähän aikaa.

----

Meistä on video kun oltiin pieniä, isosiskoni, serkkuni ja minä hengailemassa leikkimökin tienoilla 90-luvulla, kun isoisämme kysyy meiltä videokameran läpi, että mitä teistä tulee isona. 

Siskoni vastaa muistaakseni askartelukerhon ohjaaja? ja tämän jälkeen, ennen kuin toinen ehtii vastata, päättää serkkuni puolesta, että hänestä tulee pelle! Mä kerroin että tulen olemaan äiti, pelkkä äiti. Siskoni tivaa tässä kohtaa että et sä voi olla vaan äiti, kun sit sä olisit työtön! Vastaukseni pysyy kivenkovaan samana, äiti.

Pappamme toteaa, että niin, kai Mette sitten nai rikkaan miehen ja on vaan kotivaimona.

Siskostani ei tullut askarteluohjaajaa, eikä serkustani todellakaan pelleä. Mutta mä nain italiaanon (joka nyt ei mikään pohatta ole, mutta haluaa pitää mut kotivaimona kulttuurinsa tapaan) ja näyttää siltä ettei musta muuta tulekaan kuin äiti. 

Myöhemmin pikkuveljeni syntyessä aloin epäröimään tuota äitihommaa, sillä kammoksuin yli kaiken vaipan vaihtoa. Vauvan kakka oli mielestäni jotain ihan sietämättömän hirveää ja pelottavaa. 

No, niistä ajoista paljon on muuttunut, enkä enää pelkää vauvan kakkaa.

Ja mikä mä nykyään haluaisin olla, jos ammatti pitäisi valita? 

Meribiologi!