18.5.2015

Ei osaa

Käsitellä nikonia!

 Ulkohommat on jo suht hallussa, mutta meidän muutenkin hämärän talon syövereissä kuvien ottaminen on vielä tuota raetasoa, pahoittelen. 

 Tänään oli toinen neuvola, jossa jaarasin taas kenties liiankin yksityiskohtaisia asioita mm. meidän perheen taloudellisesta tilanteesta, parisuhteesta jne. 
No, vastaan mitä kysytään, mutta veikkaan että oma epämääräinen tyylini selittää 10 asiaa samassa lauseessa, tai toisin päin, tiputtaa vähän kärryiltä. 
Onneksi neuvolan neiti on mukava. 

Sain myös vihdoin selvennettyä omaa näkemystäni lapsen maailmaan saattamisesta, ja luojan kiitos sain kuulla niinkin huojentavan lauseen kuin että ketään ei Suomessa pakoteta alateitse synnyttämään.
Semisti märkä Cooper. Aluksi tämä inhosi vesisadetta, mutta nykyäänkin menee pihalla makaamaan nurmelle etenkin kun sataa. Eikä suostu tulemaan pois.
Marcofakta: tämä ei osannut kuivata koiran tassuja ennen kuin opetin. Kysyin syytä: äitinsä teki sen aina aikanaan. Alan pitää anoppiani pyhimyksenä, tällä on ollut aika rankka duuni näiden kanssa, Marcohan ei ole ainut lapsi.
Nyt alkaa olla se aika että joudun soveltamaan kireiden mekkojen kanssa, muutoin linja rinnoista lähtee pystysuorana alas vatsalle, ellen sido niiden alle vyötä tmv. Tässä tapauksessa ilmennän asian käsilläni.
Pakko myöntää, että olen ihan riemuissani siitä että tällä hetkellä tissein koko on itselleni suurin ikinä.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiva kuulla, että kaikki on toistaiseksi mennyt teillä hyvin odotuksen kanssa!

Pakko vielä udella, että millainen Nikon sulla on? Itse ostin D7000:n muutama vuosi sitten. En ole ikinä ymmärtänyt Canonin logiikkaa, mutta kai sekin on vain tottumiskysymys. Jos sulla on jotain ongelmia Nikonin kanssa ni voisin helppiä!

Mette S kirjoitti...

Niinpä, toivottavasti rakenneultrassa ei selviä että kantaisin tuolla xenomorphia :D Saa nähdä..

Hommasin vähän sattumalta sen D7100-version. On tää kyllä jännää nyt totutella Nikoniin kun objektiivikin kiinnitetään eri suuntaan kuin Canoneissa! Tuli VÄHÄN typerä olo kun vaihdoin ts yritin vaihtaa objektiivia ekaa kertaa.

Kiitos jeesimahdollisuudesta! Saattaa hyvinkin olla että joku pv totean etten enää opi uusia asioita ohjekirjankaan kera :)