Nukkumista siis.
Tänä aamuna oli pitkästä aikaa mahdollisuus nukkua ilman minkäänlaista kellon herätystä, joten vedin toki sinne klo 13 asti. Ja lähes putkeen, lukuun ottamatta aikaisen aamun miniheräämistä, kun havahduin siihen että itken ja vollotan ihan kunnolla, ja naama on märkä.
Tämän episodin alku jäi mysteeriksi, en muista näinkö jälleen jotain superkamalaa unta, vai mistä moinen.
Mutta hyvä tietää että jos mahdollisesti itken unissani, se tapahtuu myös todellisuudessa. Luojan kiitos samaa ei ole tapahtunut jos olen nähnyt unta vaikka pissalla käymisestä. Nyt alan pelkäämään tuota, apua.
Herätessäni iltapäivällä tuli ensimmäisenä olo, että olen nukkunut seuraavaan talveen asti, kun ulkona olikin yllättäen valkoista.
Kaikkinensa sangen sekava aamu.
Hamstrasin tänään 30snt/pss siemeniä, yrttejä sun muuta ihanaa kasvatettavaa aina kurpitsoista alkaen. Sain myötätuntokohtauksen kun nuori kassamies joutui silti ottamaan koodit jokaisesta erikseen. Ihan typerää.
En malta odottaa tämän kuun loppua, kun lähdetään Jyväskylään. Näen pitkästä aikaa sisartani, ja Putroakin.
Kylppärihommat ovat viimein lähes loppuneet, tai viimeistelyä vailla valmis. Pääsin/pääsen siis viimein siivoamaan koko talon, kun remonttivehkeet sun muut ovat poissa. Olen kai harrastanut jonkin asteen ja alaluokan fengshuita tietämättäni koko elämäni, kun epäjärjestys, liika tavara, siivottomuus ja sen sellaiset tekevät musta ihan toimintakyvyttömän. Tai sitten lukemani artikkeli mielen tasapainosta kodin järjestykseen liitettynä oli potaskaa, siis fengshuin osalta.
Loppuun pari sekalaista kuvaa viime ajoilta. En tiedä miksi ovat tässä bloginäkymässä sumeita. Normikokoon klikattuina ok. Blogger on shaiba taas.
| Mi dispiace Marco. M:n ajo-suloilme. Ja tuo ihana nenä, ilmeessä kuin ilmeessä. |
| Omalta osaltani en kommentoi mitään. |
| Ryöväsin äidiltäni erinäisiä Jamie Oliver- reseptejä. |
Yritän muistaa lähiluppopäivinäni tehdä kämppäkollaasin, sillä tahtoisin esitellä mm. sen kirotun lampun, ja vielä keskeneräisen hitonarkiolohuoneen, jonka seinäväri taatusti jakaa mielipiteet. No, haluan näyttää ihan kaiken, voin rehellisesti sanoa että tunnen siihen tarvetta, vaikka samaan aikaan inhotan itseäni kun höpötän muutenkin koko ajan kaiken maailman kotirouvailuja.
Ruokapuoleen liittyen, olisin halunnut väsätä tänne hauskan ohjeen ceci-palasista, eli samalla kikhernelinjalla mennen, gram-jauhoja keitettynä kasvisliemeen. Seos pistetään hyytymään vaikkapa makkaran muotoon kelmuun, jonka jälkeen se paloitellaan ja paistetaan oliiviöljyssä.
MUTTA:
Arvokkaat gram-jauhoni ovat jo aika lopussa, kunnes parin päivän takaiselta Kaubamaja-reissulta löysin kilon pussin muutaman euron pilkkahintaan. Ihanille jauhoilleni kävi kuitenkin köpelösti, sillä Marco kouraisi koko pakkauksen rikki kaivaessaan mitälie repustaan, jossa jauhopussi sijaitsi. En halunnut käyttää repun pohjalla maustuneita jauhoja, joten koko helahoito päätyi roskiin.
SE OLI VIIMEINEN JAUHOPUSSI KOKO KAUPASSA.
Myönnän että sätin tästä Marcoa aika pahasti, ja tapahtumaepisodin keskellä (kauppakeskuksen käytävällä) lähistöllämme oleva nuori äiti vauvansa kanssa kuulee kun minä kiljun Marcolle englanniksi että 'me ei kyllä ikinä tehdä lasta kun mulla on jo yksi, sinä!
Sain kyseiseltä naiselta lohdullisen hymyn, ja rauhotuin.
Maailmani ei kaatunutkaan yhteen jauhopussiin.
Tajusin myöhemmin, että samanlaisia palasia voi tehdä myös polenta-jauhoista, mutta ne eivät mielestäni ole ihan yhtä hyviä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti