Osaan vielä jauhaa muustakin kuin koira-aiheista! Yritän pitää tämän yllä, ettei mene pelkäksi lässyttämiseksi Cooperista.
Sijais-aihe onkin sitten vielä kiinnostavampi, eli oma naama.
Vuosi vuodelta olen katsonut omia kuviani, ja todennut että ei luoja, tuoltako näytin vuosi sitten. Sama toistuu taatusti ensi vuonna kun katson tätä kuvaa.
Menköön silti.
Tiedättekö, voisin olla ihan tyytyväinen pärstääni, jos nenäni olisi erilainen. Pig nosen tilalle jotain muuta, tai edes sieraimet voisivat olla vähemmän näkyvissä. Klassinen itsetuntokriisini on taas päällä ja inhoan omaa naamani yli kaiken. Miksi se sitten pitää postata blogiin (ja kaikkialle someen)? No analyysin takia!
Tuskin olen tästä aiemmin kirjoitellut, mutta jo kautta aikojen olen saanut jonkinlaisen rauhan itseni kanssa, jos muotoilen jonkin itseäni vaivaavan asian esimerkiksi tänne, tai minne vain internetin maailmaan.
Eli, jos koen olevani ruma ja tunnen siitä syyllisyyttä, kirjoittamalla asian tänne se ei enää vaivaa niin paljon (kun luulen että joku lukee sen), ja koen että näin olen ilmoittanut esimerkiksi vihamiehille että tiedän heidän kantansa ulkonäköni suhteen, olen samaa mieltä, ja olen sinut sen kanssa. Onko tämä nyt sitten alistumista tai asioiden pehmittelyä, en tiedä.
Enkä osaa muotoilla tätäkään kovin hyvin ymmärrettävään pointtiin.
Kaikkein järkevintähän tässä tilanteessa olisi pitää se naama piilossa. Ei tällainen omanaamakulttuuri ollut normaalia vielä 90-luvulla (aiemmista ajoista puhumattakaan), harmi että siitä on tullut normi - ja olen sukeltanut siihen mukaan. Maailmanlaajuinen narsismi-huomiosyndrooma.
Oikeasti, miten multa voi lähteä näin paljon juttua koskien pärstääni. Neiti epävarma.
Eikun rouva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti