Vihdoin hyvä jossain

Kautta aikojen mulla on ollut huono tapa vertailla itseäni muihin, aina päätyen potemaan suuren suurta alemmuuskompleksia. En tiedä miten asian laita oikeasti on, mutta useimmiten käsitys omasta itsestä toisten silmin on aina ollut koppava, ylpeä, itseriittoinen ja nyrpeä, tätä pelkään sen olevan.
Totuushan on vähän toinen, koen olevani alempana kaikkea ja pelkään kohdata toisia ihmisiä pelkästään siksi, että uskon jotenkin olevani heille haitaksi/vaivaksi. Jos menetän instassa pitkäaikaisen seuraajan, mietin viikon päivät mitä ihmettä olen tehnyt väärin.
Väärin teen miettimällä, sillä moisella asialla ei pitäisi olla pienintäkään virkaa ajatuksissani. Aika kipeää se onkin, mutta internetin puolella oleskelu on aina ollut mulle sellaista. Mietin liikaa, varmistelen ja pelkään ihan outoja asioita. Pelkään jopa kommentoida tai saada kommentteja, vaikka ulkopuolisen silmin niin tuskin voisikaan olettaa.
Kaikki on ristiriidassa. Oudointa on, että samaan aikaan käyttäydyn kuin luulisin olevani maailman napa, vaikka tiedän ettei kukaan välitä kovinkaan paljoa miten yksittäinen ihminen loppupeleissä netin puolella käyttäytyy. Koska en välitä itsekään.


Vertailu juontaa ihan puhtaasti lapsuudesta, jolloin suuri tekijä tälle kaikelle oli opettajien tekemä vertailu itseni ja vanhemman siskoni välillä. Inhosin sitä, enkä edelleenkään oikein ymmärrä miksi näistä asioista elämöitiin suoraan edessäni.
Yhtä lailla lapsikin kuulee.

Aiempina vuosina en ollut vielä löytänyt mitään, jossa voisin itse olla jotenkin hyvä tai etenemään kykenevä, mutta nyt alkaa näyttää että ne jutut ovat vihdoin ja viimein löytymässä.

Ja näitähän juttuja ovat esimerkiksi mamailu ja kaikenlainen venyttelytoiminta, aidoksi joogaksi se toivottavasti jossain kohtaa muuttuu, atm en osaa juurikaan mitään, mutta halu oppia on palava.
Kehon hallinta on mulle todella suuri juttu, sillä sitä kautta pystyn kanavoimaan kontrollin myös päähän.
Tahdoin jossakin kohtaa pienenä (salaa) ballerinaksi, ja voin ihan hyvin myöntää, että vituttaa etten ryhtynyt.

Äitihommat taasen tulee jotenkin luontaisesti, ja vaikka tiedänkin että teen monia asioita aivan päinvastoin kuin miljoonat muut, ei se tee musta huonompaakaan, ainoastaan erilaisen. Venyttelyissä sama. Tuskin koskaan teen normikaavojen mukaan, mutta ainakin nautin siitä ja tiedän että pystyn kehittymään.

Tasapaino, tuo raskauden aikana menetetty asia. Meinasin kaatua paremminkin.