Sukulaisia

Vappukin meni jo. 

Ensimmäinen kuva siltä illalta.

Perinteen mukaan kävimme katsastamassa Raappanan Torvessa. Minä ja sisareni olimme lähes ainoat lievästikään pukeutuneet ihmiset.
(Mun asu oli drag queen pocahontas.)

Tämä karmea kuva ei tee etua kummallekaan meistä. Loput yhteiskuvat Bettyn kanssa ovat luurissani, ja siirtopiuha on taas kateissa.

Marcoliini täytti vuosia muutama päivä sitten, jonka vuoksi tämän vanhemmat ja sisko olivat luonamme visiitillä.

Kun talossa on neljä italialaista ja yksi jurpo suomalainen, ei lopputulos luonnollisestikaan voi olla paras mahdollinen.

Korvani ovat vihdoin auenneet, ne kun ovat olleet lukossa viime aikoina. En vieläkään ole tottunut siihen että italialaisten kanssa desibelit normaalin puhumisenkin suhteen nousevat kuulomukavuuden toiselle puolelle.

No, nyt se on ohi, ja voin viettää taas seuraavat kaksi viikkoa ilman järjetöntä hulabaloota ympärillä.

Tästä rauhasta en tosin saa nauttia liian paljoa, sillä kuun keskivaiheen jälkeen minäkin lähden Italian maille. Moni varmaan kiljuisi riemusta jos pääsisi täyden kesän keskelle, minä en.

Ja mitä ihmettä tapahtuu armaille vihanneskasvatuksilleni.

Olen liian hyvin kotiutunut takaisin Suomeen, enkä nyt millään tahtoisi jättää tätä turvallista ympäristöä.