23.8.2015

Vaunupostaus

Ihailin näitä vaunuja jo kauan ennen kuin tiesin raskaudesta.

Yllättävää oli se, että juuri nämä pysyivät parhaan tuntuisena vaihtoehtona läpi näiden kuukausien, kun olen punninnut sen miljoona erilaista vaihtoehtoa.

Hinta on myös, yllättävää kyllä, sieltä kaikkein halvimmasta päästä, kun vertaa eri valmistajien vaunuja samoilla ominaisuuksilla.
Kustannuksia näille tuli yhteensä, kotiovelle toimitettuna 669e. Auts! Eikö vaan?
No ei, sillä tämä oli kepeä hinta verraten kaikkiin muihin.
Silti on ihan naurettavaa, miten kalliita vauvojen tarvikkeet ovat tänä päivänä.

Yritin löytää näitä käytettynä, mutta 6kk etsintä ei tuottanut tulosta - eikä ainakaan niin läheltä, että olisi ollut järkeä lähteä hakemaan. Jok'ikiset käytetyt olivat myös valkoisia, juuri se väri jota kammoksun lian keräämisensä vuoksi.
Coopin karvat ei olisi näkynyt, mutta eco-nahkaan nyt ei karvoja tartukaan (feikkinahka).
Ja tietysti se hygieniakysymys päälimmäisenä. Jos vauva syntyisi keskitalvella, ja olisin voinut olla varma että saan käytetyt vaunut pariksi vrk -25C, olisin aika takuulla valinnut käytetyt, väristä riippumatta.

Näiden asioiden summana investoin (pitkin hampain ekologisuutta ajatellen) näihin.
Settiin sisältyi itse vaunujen lisäksi sadesuoja, hyttysverkko, hoitolaukku, ratasistuin ja turvakaukalo.
Tutek Turran

En luonnollisestikaan voi vielä kertoa käyttökokemuksista, mutta luultavasti kirjoitan postauksen ensi talven mittaan, kun nähdään kestääkö materiaali pakkasia, sateita ja mun aika taattua rajumpaa käyttöä.

Tähän mennessä olen tietenkin ihan rakkaudessa. Vaunut oli helppo koota, ei pilipali-osia ja tuntien pähkäilyä mikä menee minne.
Ratasistuinta tai kaukaloa en ole vielä koettanut kiinnittää vaunujen runkoon, mutta jos kliksahtavat yhtä helposti paikoilleen kuin tuo koppa, olen erittäin tyytyväinen.
Runko on luonnollisesti aika painava (meinaan nyt vain tätä metalliosaa, kun kuvittelen itseni ähräämässä sitä autosta ja takaisin), mutta koiratalouden vuoksi ehdoton kriteeri oli, että vaunut ovat tukevat ja isopyöräiset.
 Työntäminen on sitten ihan eri juttu, menevät sutjakasti eteenpäin ja kääntöakselista olen ollut tosi positiivisesti yllättynyt.
 Nyt vaan toivon ja odotan, että vaunut saavat sisältönsä!


 Bebe sai eilen sänkynsäkin, perus Ikea-versio, mutta sellainen, joka aika taatusti tulee kestämään ja on kätevä säilytyslaatikoidensa kera.
Lähde
Sängyn toisen laidan voi irrottaa, joten luulisin että saan kiinnitettyä tämän meidän sänkyyn, korkeus ainakin on sama. Väri on ihan ristiriidassa makuuhuoneen kanssa, ja joudun poistamaan oman vaatekaappini käytöstä, sillä sängylle ei ole muuta paikkaa kuin kaapin edessä. Mutta hällä väliä, sillä toivon, että bebe siirtyy aika nopeasti nukkumaan omaan huoneeseensa.
Voi toki käydä ihan toisinkin päin.

Haluan tämän kiinni meidän vuoteeseen syystä että: jos vauva on kovin herkkäuninen ja virkoaa täysin yösyötöille nostoista, voin tällä lailla estää beben liikuttamisen ja itse vaan ryömiä lähemmäs tämän sänkyä tarjoamaan tissiä.
Tarjoamaan tissiä, miksi tää kuulostaa vieläkin niin oudolta!

Aion koristella sänkyä sabluunoilla, kunhan ensin päätän minkälaisilla kuvioilla, sillä tietysti väkerrän mallin itse. Olohuoneen seinien boordikorkeus odottaa ihan samaa asiaa..

2 kommenttia:

Iida kirjoitti...

Hei!

Onko noi rattaat ollut millaiset käytössä? :) itse katsellut samoja ja on aivan ihanan näköiset.☺️

Mette S kirjoitti...

Moikka! Mun on pitänytkin ikiajat väsätä erillinen postaus tästä, hyvä kun sain muistutusta!

Eli, tässä mukama pikainen sepostus, ts. saat kilometrivastauksen:

Turranit on olleet tosi hyvät noin käytännössä, tukevat, mutta myös "hetkuteltavat", jos vauva tykkää kaikenlaisesta pomppeesta.
Näillä on päästy menemään hienosti vaikeassakin maastossa koiran kanssa, ja talvella olivat tosi hyvät kun oli paljon lunta.

Koppa ja ratasosa on helppo kiinnittää, turvakaukalo myös. Pois ottaminen on vähän hankalampaa, tarttee molempia käsiä yht'aikaa ja vähän näppäryyttä.
Koppa on kätevä, koska se toimi alkuaikoina myös sänkynä, jota voi tuudittaa. Pohjassa kun on sellainen ominaisuus että koppaa saa helposti keikutettua.
Helppo puhdistaa (mutta lian ei kannata antaa olla pitkää aikaa, muutoin pinttyy)!

Kaikkinensa nää on kunnon talvivaunut, sillä vauva on econahan alla suojassa tuulelta, sateelta ja pakkaselta, koska meillä ainakin vaunujen sisälämpötila pysyi tosi hyvin ylhäällä, kun pidin lämpömittaria vaunun päälikerroksen alla tätä asiaa selvittäessäni.
Ja todella kauniit ovat kyllä! :)

Kopan selkää saa nostettua ylemmäs, mutta itse en ainakaan ole hokannut että miten se olisi helposti hoituvaa, vaan joudun räpeltämään kädellä itse tukisysteemin sormilla auttaen ylemmäs/alemmas, joka on tosi hankalaa jos pitää hoitaa niin että vauva on kyydissä.

Muuta negatiivista:
meille sattui se valmistusvirheinen kappale, jossa tähän asti tuntemattomasta syystä vaunut viettävät vasemmalle. Aion ottaa yhteyttä Babytowniin (sieltä ostettu), sillä vaunuilla on 2v takuu.
Talvella paukkupakkasten aikaan vaunujen jarrujen muoviset ratasvälit murenivat matkalla kaupan parkkipaikka-sisälle kauppaan. Sain kuitenkin uudet ratakset kun otin yhteyttä babytowniin.

Kopan kuomu liikkuu äänekkäästi, meillä vauva on heräillyt jos sitä on joutunut nostamaan/laskemaan vauvan ollessa vaunuissa nukkumassa.

Runko on melko raskas ja suuri, niiden uloslastaus on haastavaa esim. pienellä parkkipaikalla. Samoin itse koppa vie todella paljon tilaa, jos sen mielii ottaa autoon/ nämä kaikki yhdessä, runko, koppa, turvakaukalo ja ratasosa vievät paljon tilaa myös kotona.
Sopii siis enemmän citymamoille, jotka liikkuvat joka tapauksessa kävellen, eikä osia tarvitse vaihdella auton ja kävelyn perustein! :)

En kuitenkaan vaihtaisi näitä poiskaan, sillä hain just tukevuutta ja vaikeissakin paikoissa liikuteltavaa vaunua, mutta malttia näiden käyttö vähän vaatii, on tullut monet kerrat ährättyä näitä autoon naama punaisena, samalla kun vaavi jo hermostuu odotellessa jne.

Sanoisin että kauniit, mutta vähän hitaat vaunut.