On heinäkuu ja hirveästi tekemistä. Tänä kesänä olen tehnyt enemmän kuin minään aikaisempina, lukuun ottamatta lapsuuden loputtomia lomapäiviä.
Ei ole sen parempaa kuin jutella saunan lauteilla syvällisiä pikkusisarusten kanssa.
En ole joka päivä tekemisissä näiden kanssa, joten rikoin alkujään kertomalla kuinka jokin aika sitten melkein onnistuin huijaamaan Marcon sanomaan erään yöravintolan portsarille "terve, pippeli", väittäen että se on pelkkä tavanomainen tervehdys.
Siitä repesi suuri riemu.
Meillä ehti olla vajaan kuukauden päivät lainakissakin, sisareni ihana rasavilli Miho. Löydän taatusti vielä vuoden jälkeen muutamankin folio-/paperipallon jemmattuna huonekalujen alle.
Lähdimme about kaksi viikkoa sitten ns. häämatkalle Viroon, ensimmäisenä Saaremaalle.
Reissun aikana olimme ällöttäviä, tyypillisiä ja takertuvaisia. Tässä ihania kuvia todisteeksi.
(Kerron myöhemmin Viron lomavinkkejä perversseille, me kun läpikävimme yhden jos toisen hotellin, joissa harrastuksena olivat näköalavessat.)
![]() |
| Swissotel ja paras spottini pakkeloinnille. |
| Tosi luonnollinen posetus. |
Tästä alkaen sekalaisessa järjestyksessä "olemme tehneet jotakin-kuvia kesän ajalta".
| Pistin Maajan nurmikkohommiin lievästi ylikasvaneeseen puutarhaan. |
| Kokoero? |
| Tähän on hyvä lopettaa. |

2 kommenttia:
Aivan mielettömän kaunis toi koru! Mikä sen suunnittelijan nimi on, saako noita ostettua/tilattua jostain? Tosin en kyllä usko että itekään tulis pidettyä, koska en voi olla ilman rintaliivejä missään sattuneista syistä, mutta koska kaikkea älytöntä ja hyödytöntä kaunista on ihana omistaa niin :D
Tässä linkkiä!
http://mariazureta.com/
Rupesin jo kirjottamaan että tietääkseni joku aloitteleva suunnittelija, mutta aika jo-jaloillaan-oleva näyttää olevan.
Lähetä kommentti