20.6.2013

Sveitsi-Milano-Venezia-Pisa-Isola d'Elba

Otin taas aivan liikaa kuvia, sellaisia jotka eivät edes onnistuneet. Tässä saldoa. Sekalaisessa järjestyksessä.
Kohtasimme jossain päin Elbaa kahvilan tuolilla hengailevan vihaisen ja suuren kissan.
Vanha Venezia-henkinen hotellimme ensimmäiseltä yöltä.




Pisa ja se kuuluisa kaltevuus. Otettiin samana iltana miljoona typerää yhteiskuvaa Marcon kanssa, yksikään ei ole julkaisukelpoinen. Lisäksi söin Pisassa maailman oudointa kalaa, se oli läpinäkyvää.

Hieman ennen Marciana Marinaa.

Näkymä asunnosta heti aamulla.



Tästä tuo kissa suuttui.




Sveitsiin palattua kävimme picnicillä Marcon kanssa. En muistanutkaan miten mukavaa koko touhu on. M:lla on muuten maailman ihanin nenä, minä kun rakastan tuollaisia "tuulenhalkojia", enkä edes tiedä miksi.


Rämmin päivänä eräänä lähimaastoon kuvailemaan, epäonnistuen ja kengät lehmänpaskassa. En sentään päätynyt kierimään siinä, kuten rakas kissamme Lolito.

Naapurihepo. Jostain syystä pelkään hevosia hieman. Ne ovat melankolisia oudolla tapaa.

Tämä kuva muuttuu aika ulkoavaruudelliseksi, jos pitkään tuijottaa epänäkyvien kasvojeni asentoa. 
Tässä muuten tulos viimeisimmästä hiusteni värjäämisestä. Mikään väri ei ole ikinä ollut niin vahvaa, että ihoa hipaistessaan se värjää kaiken välittömästi, kuten kuvasta näkyy. Aikanaan käytin vaseliinia ja vuorasin tukan ja ihon rajan sekä korvat, jottei väri pääse tarttumaan. Aikoihin en sitä ole enää jaksanut tehdä, ja tämä oli ensimmäinen kerta ongelmien kera. Saatanan italialaiset hiusvärit!

Sitten ilouutisia! Lähdemme huomenna takaisin Elballe, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Sieltä taasen lähdemmekin suoraan Suomeen päin ensi kuussa. Summer upit näes.



2 kommenttia:

MRMR kirjoitti...

Ahh, isot nenät. Olen ikionnellinen että avokillani on suomalaiseksi ihan valtavan iso nenä, niissä vaan on sitä jotain. Söpöt nykerönenät on lame.

Ps. Olen vähän kateellinen kaikesta matkustelustasi.

Mette S kirjoitti...

Kyllà! Tàmà on jotenkin outoa kun yleisesti (luullakseni) ihmiset pitàvàt suuria nenià jotenkin rumina tai huonolla tavalla groteskeina.

Olen onnellinen puolestasi, vaikka ulkonàkò nyt ei mitààn pahemmin merkkailekaan, niin on se silti suuri plussa jos kumppani omaa jonkun vàhintààn omasta mielestà upean piirteen.

Voi àlà ihmeessà ole, meinaan kày pidemmàn pààlle voimille jos paikat muuttuvat niin tiuhaa tahtia ja pàivàssà ajelee vàh 700km paahteisessa autossa. No, en valita, sillà ymmàrràn ettà reissaaminen on joillakin sydàmissà, eikà sen toteuttamiseen kaikilla ehkà ole resursseja kovin usein, vaikka tahtoisikin.