16.5.2013

Paras polokuva ikinä

 
Huomaa, että meillä oli hyvä suhde.
Kaivelen vanhoja kuvia, siksi tämä.

Alempana typerä olmokuva tältä päivältä, en ole aiemmin tajunnut esitellä nykyisiä hiuksiani, jotka ovat jo melko pitkään olleet mustat. Kyllästyin taas kerran hennaukseen.

En ole muutenkaan kovin viitseliäs pistämään omaa naamaani tänne enää, se kun tuntuu pelkästään typerältä + olen sotanorsu näinä päivinä, ja se näkyy myös kasvoistani, jotka toki ovat leveät luonnostaankin, mutta nykyään entistäkin turpeammat. 

No worries, olen silti suht sinut itseni kanssa, vaikka kuinka haaveilisinkin entisestä vartalomallistani, ja muista pinnallisista & menetetyistä asioista ulkomuotoni suhteen. Marcokin tykkää musta ilmeisesti tällaisenakin, joten miksi murehtia.

Ps. yritän pikkuhiljaa muokata blogin ulkonäköä, joten keskeneräistä sekalaisuutta tulossa, täältä on tietyt ominaisuudet kadonneet, en esim. voi pistää gadgeteja blogin vasempaan tai oikeaan puoleen, ainoastaan alas tai ylös, trust me, kaikkea olen kokeillut. Bannerinkin kanssa on ongelmia. Se siitä, en ole aktiivibloggaaja, joten tällä ei ole mitään kiirettä.


2 kommenttia:

Eerika S. kirjoitti...

Sulla on varmaan pohjana joku muu kun minima -niminen? Tää ainakin vaikuttaa nimittäin siihen minne gadgetit voi lätkiä. Ja noita minimoitakin on erilaisia. Hitsit kun tää blogger on kokoajan muuttanut systeemejään, niin en itekään pysy täysin perässä noissa. Mutta yritä ettiä jostain ulkoasu-välilehdeltä toi minima template, jos niitä enää on.

Mette S kirjoitti...

Ei minima joo taida olla. Kiitos kuitenkin vinkistä! Yritän jossain vaiheessa roplata koko blogin kuntoon.