Kuoleva blogi

Järkyttävää, etten nykyään postaa kuin hädin tuskin kerran kuussa. Ehkä kesä tuo muutosta, ja jaksan taas tarttua kameraan. En henkkoht. pidä kuvattomista kirjoituksista, jonka vuoksi tänne päivittelenkin vain jos on asiaa ja kuvia.

Ei montaakaan viikkoa sitten, M tapasi isäni toista kertaa elämänsä aikana. Muistan ikuisesti kuinka teimme hätätapaamisen Lahdessa, ennen Eurooppareissuamme, jotta isäni pystyi ns. arvioimaan, onko Marco luotettava matkakumppani mulle. Tuntuu että koko episodista olisi aikaa vähintään pari vuotta, vaikka kyseessä onkin vasta 7-8kk. 

Lugano

Tämä ylempi kuva on eiliseltä. Marco laukaisi taas jonkun hyvin epäkohteliaan ja sovinistisen kommentin, tosin lähinnä huumorilla, jonka seurauksena tartuin permanenttitussiin ja kirjoitin jerkit tämän otsaan. Puoli tuntia myöhemmin olin jo niin häpeissäni lapsellisesta tempauksestani, että hinkkasin koko tekstin pois.

Tästäkin varmaan saa pientä vihjettä siitä, minkälaista tämä meidän symbioosissa eläminen on. Välillä typerää, välillä raskasta ja monimutkaista, välillä liian hyvää ollakseen totta.
Kaikki balanssissa kuitenkin.

Saattaa muuten olla, että tämä blogintynkä muuttuu piakkoin kokonaan safkavaltaisille asioille omistetuksi. Olenhan italialaisen miehen vaimoke, joten ruoka on hyvin tärkeässä osassa. Marco on mun koekaniini, joka joutuu kokeilemaan ihmesössöjäni. En pysty käsittämään miksi koko ihminen edes haluaa olla mun kanssa, koska kaikenkaikkiaan olen aika karmea tyttöystävä, kokkaustaidoton (suolaisten ruokien kanssa), vaikea, hygieniafriikki ja muutenkin fyysispsyykkisesti vaivainen ihminen.

Tämän kuun loppupuoli tulee olemaan loistava. Marco tulee näkemään Suomen vappukännäyskulttuuria ja menemmepä myös äitini seurassa Torveen katsomaan Raappanaa.

Viivymme jopa kokonaisen viikon, eli nyt on aikaa myös epävirallisille asioille. Tosin maistraatissa pitää käydä, jotta saan pistettyä paperiversion avioliiton esteiden tutkinnasta, ja muutoinkin käymään koko paikassa ajanvarauksella, jotta saan kaiken mahdollisen informaation internationaalista avioliitosta byrokratioineen, ja näinollen voidaan tehdä koko paperisotku ilman mokia.

On kamalaa sanoa, mutta kaiken muun lisäksi odotan Suomeen pääsyä kuin kuuta nousevaa, sillä pääsen PRISMAAN. Olen tosissani. Täällä markettikulttuuri on niin erilaista ja useimmiten vietän pari viikkoa kierrellen lähes 100km etäisyydellä olevia kauppoja, josko edes jostakusta löytyisi tiettyä ainesta ruokiin.
Olen innoissani myös sen takia, että nyt mulla on aikaa Suomessa perehdyttää Marcoa omaan ruokakulttuuriini edes pienien juttujen suhteen. Tahdon esitellä LU:n keksejä, marianne-karkit, Fazerin maustetut suklaat (joo, täällä Sveitsissä suklaa on hyvää, mutta hittokun Fazer on silti parasta), ja ylipäätään hyvin monta asiaa. Salmiakki on jo tuttu juttu M:lle, mutta siihen nämä Suomen perinneruokajutut jäävätkin. En totta puhuen halua esitellä karjalanpiirakoita saati sitten mämmiä.